Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Takaisin Brightoniin

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Takaisin Brightoniin




Tulevan vuoden matkat näyttää toistaiseksi (sitä suurinta lukuunottamatta) epäilyttävän paljon samankaltaisilta kuin tänä vuonnakin. Ainakin kaksi niistä kolmesta matkasta, mitä on ens vuodelle varattu, on kohteisiin, joissa vierailin myös tänä vuonna. Beirutin lentojen lisäksi mulla nimittäin on takataskussa piletit myös Brightoniin!

Mipa asustelee siis edelleen Kemptonissa, ja sinne käy matkalaisen tie, toistamiseen. Tällä kertaa mukaan lähtee Maukka, joka ei oo koskaan ennen käyny englannissa! Voi siis olla, että saatetaan taas piipahtaa myös Lontoon puolella.

Matkassa ollaan helmikuun puolivälissä, reissu on suht lyhyt, neljä yötä mutta ei haittaa. Piletit otettiin taas easyjetiltä, Hki-London Gatwick lennot oli jotain kuudenkympin luokkaa, jos oltais varattu kuukausi aiemmin oltais saatu menopaluu neljälläkympillä. Mutta ehkä kestetään tuo. Taas totean, että kannattaa olla ajoissa liikkeellä!

Maukan kans ei olla ensimmäistä kertaa reissussa, ollaan nimittäin hengailtu pitkin Eurooppaa aiemminkin yhessä. Pitkin Eurooppaa tarkoittaa nyt siis Italiaa ja Itävaltaa:

Marjo ja Inka syömässä Triestessä (Miramaressa!)

Marjo ja Inka syömässä suklaata Venetsiassa

Marjo ja Inka Wienissä (sapuskat on kasseissa)

Ajattelin, että noiden Viron karkkipostausten ja suurten kuvien jälkeen tällä kertaa en laita mitään sapuskakuvia. Toisin kuten kävi, sillä hehe tosiaan kahessa kolmesta meikän kuvasta vetelen jotaki naamaan. No, onpahan terve ruokahalu!

EDIT: Virheellisestä tekstistä poiketen Marjo on käynyt aiemmin Englannissa (toim.huom.)

Translation: I am going to grab my friend Marjo with me and travel to Brighton to see Miia on february. We've travelled together before, and as you can see, we love to eat.

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu