Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Seminaarimatka Tampereelle

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

maanantai 17. tammikuuta 2011

Seminaarimatka Tampereelle

Menneenä viikonloppuna suuntasin Tampereelle, sillä luvassa oli jotain legendaarista. Viikonloppu vietettiinkin valkoisessa puvussa ja melkoisen hikisissä meiningeissä.

Hikinen do bok
Ohjelmassa oli nimittäin Taekwon-Do seminaari, jossa oli opettajana 17-kertainen euroopan mestari, puolalainen Jaroslaw Suska 6.Dan! Selvennetään sen verran, että Suska on aikamoinen legenda meidän piireissä. Monet kaverit (minä mukaanlukien) on opetellut mustan vyön liikesarjansa Suskan youtube-videoiden perusteella, ja siinä sivussa tsekkaillut muitakin videoita, joilla Suska esittelee uskomattoman hyvää tasapainoaan ja jalkojen kontrolliaan. Voitte siis kuvitella, että fiilikset oli korkealla, odotuksista puhumattakaan.

Porukkaa oli riveissä reilu sata
Treenitunteja tuli viikonlopun aikana yhteensä kahdeksan. Siihen kun laittaa päälle kuusi tuntia autossa istumista per suunta, voitte kuvitella, että jalat on melekosen jumissa. Mutta se on pieni harmi, sillä viikonlopun treenit oli aivan mahtavia! Ensimmäinen treeni kesti kaksi tuntia, ja siinä ajassa otettiin jokaiselta luulot pois. Alkulämmittely kesti tunnin ja koko treeni sisälsi kaksi minuutin mittaista juomataukoa, muuten vedettiin täydellä sykkeellä ja kovalla tahdilla. Muut treenit oli vähän kevyempiä, joten päivästä selvittiin hengissä.

Liikesarjatreeneissä katsottiin mallia
Kaiken kaikkiaan seminaarikokemus oli aivan valtavan hieno. Sanottakoon sen verran, että meidän seuran päävalmentajalla on 5.Dania, joten 6.Danin opetukseen pääseminen oli melko poikkeavaa. Seuraava upea TKD-kokemus tulee ensi kesänä, kun Oulussa (!!!!) järjestetään ensimmäistä kertaa kansainvälinen opettajaseminaari, jonne tulee kolme suurmestaria opettamaan. Silloin voi olla, että jännittää vielä enemmän.

Kaverikuva, vasemmassa ylänurkassa kolmas henkilö on Suska.
Kuten hyviin tapahtumiin kuuluu, otettiin myös kaverikuva. Kuvassa siis Ismo, Juho, meikä ja Karim. Tällä porukalla (ja tällä asulla) höystettyjä kuvia tulee varmasti näkymään kesän aikana blogissa valtavasti, sillä tässä on 4/7 meidän Road Trip-porukasta!

Kuvat: Antti Niemi

Loppuun vielä video, jossa Suska tekee Juchen, mun vyöarvon ylimmän liikesarjan.

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu