Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Väsynyttä odottelua

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Väsynyttä odottelua

 Mikäs sen ihanampaa, kuin herätä yöyhdeltä kolmen tunnin heikkojen yöunien jälkeen ja lähteä ajelemaan autolla Suomen päästä toiseen? No ihan heti ei tuu mieleen mitään muuta yhtä kivaa ja se on hyvä se, sillä tuo upea rupeama on taas kerran takana päin. Mulla sujuu heräämiset yleensä tosi kivuttomasti, ongelma tulee siinä parin tunnin päästä, kun ei millään meinaa pysyä silmät auki. Ei siinä mitään, mutta kun on tilanne se, että istuu ratin ja penkin välissä, ei ole juuri muita vaihtoehtoja kuin sinnitellä hereillä.

Ensimmäiset pari tuntia ajoa olivat kyllä melko kamalia, mutta siinä vaiheessa kun vastaan alkoi tulla muitakin autoja kuin rekkoja, homma helpottui huomattavasti. Karim saattoi uskaltaa nukahtaa ehkä puoli tuntia mun neljän tunnin ajorupeaman aikana, vastineeksi mää nukahdin heti, kun löysin pelkääjän paikalta mukavan asennon. Kahen tunnin makeiden lisäunien jälkeen olin taas pirteänä.









Lopulta seikkailtiin itsemme Helsinkiin ja saatiin auto parkkiin. Helsinki-Vantaalla jäi lopulta odotteluaikaa parisen tuntia, mikä meni nopeasti mielenkiintoista kirjaa lukiessa. Blaine Hardenin Leiri 14 kertoo nimittäin pohjoiskorealaiselta työleiriltä paenneesta Shinistä, joka kertoo paitsi elämästään leirillä, perheensä kuolemasta, ystävien kavaltamisesta, kidutuksesta mutta myös pakenemisen jälkeisestä elämästä.

Berliiniin saapuminen meni tosi helposti, kaikki bussit löyty heti ja matka Alexanderplatzilta hostellille kestää viitisen minuuttia. Ei paha siis. Nyt lähetään tsuumailemaan, miltä se Karimin entinen kotikaupunki näyttääkään!

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu