Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Aamupäivä Austinissa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Aamupäivä Austinissa


Pari päivää sitten saavuttiin viimein Teksasiin! Ennakkoluulot oli luonnollisesti valtavat, ja oltiin aivan saletteja että tästä osavaltiosta ei Jannelle sapuskaa löydy. Karmeat ennakkoluulot mielissämme päätettiin suosiolla skipata Houston ja Dallas ja vierailla siinä kaupungissa, mikä oli antanut itsestään liberaaleimman vaikutelman eli Austinissa. Vierailu jäi kuitenkin meleko lyhyeksi, sillä illaksi piti ehtiä 400 kilometrin päähän Big Springiin, joten Austinissa ehdittiin lähinnä pyörähtää.

Aamun kunniaksi meikäläinen hyppäsi rattiin ja kaahasi sen pari mailia mitä motellilta kaupungin keskustaan oli. Ja koska oli sunnuntai, kaikki paikat oli vielä iloisesti kiinni joten oltiin vähän pihalla minne mennä. Jossain vaiheessa bongattiin kapitoli ja päätettiin käydä vierailulla siellä. Ensimmäinen iloinen yllätys jonka Teksas tarjosi oli ilmaiset parkkihallit Austinin keskustassa, mistä päästiin kätevästi tsekkailemaan kapitolia.





Hetken kapitolin pihalla fiilisteltyämme päätettiin painella shoppailemaan, sillä vaatevarastot alkoivat uhkaavasti vähentyä eikä pesumahdollisuuksiakaan ollu näkyvissä. Otettiinki suunnaksi kuuden mailin päässä Austinin keskustasta sijaisteva ostoskeskus, mistä pojille ei stten löytynytkään mitään. Reilun tunnin ne jakso meikäläistä odottaa, sitten kävi käsky palata takaisin autolle.

Mallin jälkeen piti saada jotain murua rinnan alle, ja koska meillä on aivan mahtava navigaattori, kertoi se myös lähimmän burritolan sijainnin. Freebirds World Burrito-niminen paikka sijaitsi aika lähellä shoppailumestaa, ja sinne kävi tiemme. Sattu aikamoinen munkki, sillä paikka tarjosi ehdottomasti parhaat ravintolaburritot.



Karim tilas talon suurimman burriton, ja kuten kuvasta huomaatte sapuskalla oli kokoa. Meikä oli ottavinaan numeroa pienemmän mutta sain kuitenkin kaksi numeroa pienemmän, ja kehtasin vielä märistä että on liian pieni. Voin kertoa että olisin ollut aivan tyytyväinen, vaikka syötävää olisi ollut tuotakin vähemmän. Paikka oli kuitenki aivan loistava, sillä burritoiden täytteet sai päättää itse joten mitään ikäviä ylläreitä ei tullu muille paitsi Juholle, joka yritti tehdä tuttavuutta papujen kanssa. Voinette varmaan arvata myös sen, että Karim ei tuona päivänä mitään muuta sitten napaansa vedellytkään.

Vatsat täysinä lähettiin sitten suuntaamaan taas kohti Big Springiä. Muutaman mutkan kautta saavuttiin maailman kauneimmalle auringonlaskulle, kun oltiin noin tunnin päässä määränpäästä. Otettiin radiokanavaksi LOVE ja kuunneltiin kaiken maailman hömppää, mutta tuon auringonlaskun kanssa ei vaan käynyt mikään muu. Viimeistään tuossa vaiheessa tajuttiin, miten siisti paikka Teksas oikeastaan on.



Translation: We spent half a day in Austin, TX. It was sunday so nearly everything was closed so early in the morning, so we checked the capitol and went shopping. After that we had to eat and found the best burrito place ever, Freebirds World Burrito with HUGE (check the pic) monster burritos. Believe or not, Karim ate it all while I destroyed the smaller one. In the evening, an hour before arriving in Big Spring we saw the most beautiful sunset ever.

Tunnisteet: ,

1 kommenttia:

13. kesäkuuta 2013 klo 22.48 , Blogger Kea | Deep Red Blues kirjoitti...

noiden muutaman kuvan perusteella Austin näyttää kovasti Denveriltä... mut se mielikuva voi vaan olla mun päässä. :D

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu