Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tivolissa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 21. elokuuta 2012

Tivolissa



















Viime viikon Köpisreissulla päästiin Mipan kanssa vierailemaan Tivolissa. Siis siinä Kööpenhaminan keskustassa sijaitsevassa valtavassa huvipuistossa. Koko kompleksi oli edellisellä Kööpenhaminan vierailulla yllättäen kiinni, ja nyt olin melkoisen muikeana, kun Tivolimenot onnistuivat.

Todellisuudessa en oo mikään hurjien huvipuistolaitteiden ystävä. Niistä oon saanu ihan riittävästi esimerkiksi Las Vegasissa. Oikeasti himoitisin Tivoliin sen tunnelman takia, ja oikeassa olin, se oli aivan mahtava! Heti eikoista askeleista alakaen tuntu niinku olis ollu jossain satumaailmassa. Joka paikassa oli värikkäitä ja koristeellisia rakennuksia, erivärisiä ja -kokoisia lamppuja, riikinkukkoja ja kauniisti valaistuja polkuja. Eli aivot narikkaan ja ihastelemaan!

Toki me niissä laitteissakin lopulta käytiin. Ihan ekaksi mentiin siihen kaikkein hurjimpaan, korkeuksiin vievään karusellikeinuun ja siinä noustessa meni hetki ennen kuin uskalsin edes silimiä avata. Onneksi kuitenkin rohkaistuin, sillä keskellä kaupunkia sijaitsevan huvipuiston korkeimmista laitteista avautui tosiaan melkoiset näkymät, tosin ei sillä että olisin niistä iliman laseja etes saanu kauheasti selvää. Loppuillasta käytiin myös karusellissa, joten mukavasti laskeuduttiin hurjista laitteista niihin vähän lepsumpiin, ja se kelepas mulle.

Onhan tuo tivoli ihan tajuttoman tyyris, pelkkä sisäänpääsy maksaa 13 euroa ja laitteet kympin pintaan, mutta kerran elämässä koettuna se fiilis on aika mahtava. Ja hurjapäät varmasti osaa arvostaa myös noita laitteita...

Tunnisteet: ,

6 kommenttia:

21. elokuuta 2012 klo 12.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mua vieläki karmaisee se keinukaruselli :D

 
21. elokuuta 2012 klo 19.47 , Blogger Laura kirjoitti...

Vau mikä satumaailma! <3

 
22. elokuuta 2012 klo 21.37 , Blogger Inka kirjoitti...

No elä muuta sano! En taija mennä ennää ikinä..

 
22. elokuuta 2012 klo 21.37 , Blogger Inka kirjoitti...

Niinpä! Ihan tajuttoman hieno.

 
28. elokuuta 2012 klo 8.13 , Blogger Nella kirjoitti...

Ei hitto mitkä fläsärit, olin varma, että tää on Fredrichsberfistä Tanskasta, ihan saman näköinen mesta! Ihana fiilis, ihanat muistot tuli itelle. Voi juku.

 
29. elokuuta 2012 klo 6.26 , Blogger Inka kirjoitti...

Jee vähän kiva! Vissiin ne on sitte tanskalaiset huvipuistot kaikki sillä "parempi överit ko vajarit" -linjalla. Ei huono ollenkaan. :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu