Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Matkamessujen saldoa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Matkamessujen saldoa

Meikäläisen osalta matkamessut on nyt tältä vuodelta ohitse. Hengailin siellä torstaina, perjantaina ja eilen lauantaina. Tänään en jaksa enää mennä, eiköhän ne oo nyt jo nähty.

Torstaina oli ehdottomasti paras päivä, sillä silloin oli ammattilaispäivä ja messualueella oli mukavan väljää. Mun tehtävänä oli kierrellä kotimaan osastoilla ja kysellä että mitä uutta. Parasta se oli tietty ko siellä oli niitä Pekkarisen Erkkejä Etelä-Pohjanmaalta ja ko niiltä meni kysymään että mitä uutta niiden pikkupikkupitäjässä on, niin vastaukseksi tuli melkei puolella että "TÄH!?". Ja sitte ku kaiveltii nii uutuudeksi löytyi se ketjun hotelli, jossa on jopa keilarata. Eli ei tainnu mitään suurempia juttuideoita löytyä...

Mutta torstaina oli tosiaan huippua se, ku oli niiiiin väljää! Perjantaina, kun 12 jälkeen ovet avattiin ihmismassoille, ei siellä meinannu mahtua kulkemaan. Perjantain hengailin lähinnä Mondon kahvilassa, olin siellä muutaman tunnin ja lähin pois. Nää oli taas niitä päiviä, joilloin tuntee ittensä tosi hyödylliseksi.

Eilen ei olis tarvinnu enää mennä, mutta ku Karim oli silloin aiemmin tilannu ne ilmaisliput, niin käytiin siellä sitten ja otettiin Päiviki messiin. Kierreltiin siellä pari tuntia, Päivi katteli lisäinfoa häämatkaa varten ja me muuten vaan. Näin myös Heliä, joka oli tullu pari päivää sitte kolmen viikon reissulta Brasiliasta. Siinä ko kuunteli sen matkajuttuja nii ei voi kyllä muuta sanoa ko että kyllä sitä pitää jossai vaiheessa iteki mennä Brasiliaan. Dissailtiin myös yhessä Rooman turistimeininkejä.

Mulla oli kameraki eilen messissä, mutta jostain syystä unohin sen kokonaan, enkä ottanu lainkaan kuvia. Mutta jotta jotain kuvamateriaalia olis tarjolla, niin kuvasin mun lempparijutut mitä matskua messuilta jäi käteen. (Sitä kampetta oli erityisesti torstaina tarjolla meleko reilusti.)

Messuilla oli tarjolla aivan todella paljon turhaa kampetta, mutta kyllä sieltä jotain hyödyllistäki tarttui mukaan.

Mun lempparijutuiksi nousi ehottomasti Rokote.fi-palvelun saippualaput. Tuossa paketissa on 20 pikkuruista lappua, jotka veden kans muuttuu saippuaksi. Nää lähtee kyllä reissuille mukkaan, sillä käsidesi riittää vaan harvoin, ku kädet menee likaseksi.

Muita kivoja juttuja oli TimeOut-lehti Zagrebista, jonne tekis hulluna mieli matkustaa. Jospa jo ens kesänä! Korean ständiltä silmiin osui mainoslehti Jejun saarilta. Korean reissu ei nyt varmasti lähivuosina oo ajankohtainen, mutta Taekwon-Don harrastajana sinne on jossain vaiheessa aivan välttämätöntä matkustaa. Ja erityisesti tuonne Jejun saarelle, sillä kyseisellä saarella on merkittävä rooli lajin kehittymisen kannalta. Mukavana piristyksenä oli myös turun kulttuurikaupunki 2011 mainostarrat.

Kävin ensimmäistä kertaa messuilla, ja voin sanoa että eipä ne mulle mitään suurempia tarjonneet. Kiertelin siellä ständeillä, mutta kyllä mää mielummin etiskelen kohdemaasta tietoja netistä ja kyselen kavereilta, entäkö lähen messuilla kyseleen. Voi tietty joillekin toimia, mut mulle ei.

Matkamessut tietty aiheutti älyttömän matkakuumeen, ja oonki tsekkaillu lentoja pääsiäiseksi, myös messutarjousten joukosta. Tässä päällimmäisenä houkuttais Kööpenhamina, Lontoo ja Pariisi. Toistaseksi en oo löytäny vielä mitään hyviä tarjouksia (messutarjoukset on iha pyllystä), mut jospa tässä jotain ilmenis!

Ja eka viikko Helsingissä takana! Tällä viikolla on ollu iha sairasta reenausta, ja perjantaina olin jo sen verran puhki että kahen tunnin treenit ei menny ihan putkeen. Jätettiin suosiolla lauantain reenit välistä, ja tänään on iha oikea lepopäivä, sillä reenejä ei oo. Mutta muuten vedettiin joka ilta maanantaista perjantaihin, eikä siinä oikiastaan harjottelun lisäksi muuta ehtiny. Mutta oli hyviä treenejä! :)

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu