Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Beirut, a concrete jungle.

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Beirut, a concrete jungle.

Viimeksi kirjoittelin jotain epämääräistä siitä, miten lähelle todellista kulttuuria oon täällä reissussa päässy. Nyt ajattelin vähän availla, että mitä se edellinen, kiireessä kirjoitettu soperrus oikein tarkoittaa.

Munsta on ihan hullua miten paljon nää ihmiset on kokenu, mutta siitä huolimatta täällä on tosi rento elämänasenne. Ehkä se johtuu just siitä. Karim aina sanoo, että Libanonilaiset ei jaksa välittää tai hermoilla, joten ne ottaa sen sijaan ihan rennosti. Mää oon ollu pari kertaa täällä ihan hermona ko suomalaisena oon tottunu siihen, että puoli tuntia on puoli tuntia eikä esim viis tuntia. Mutta tässä sitä oppii.

Oon kiinnittäny huomiota siihen, että kukaan ei oo koskaan väsyny. Täällä Karimin mummon luona on vieraita aina pitkin päivää, ja joka päivä viimeinen vieras lähtee vasta 12 jälkeen, oli seuraavana päivänä aikainen aamu tai ei. Aluksi olin ihan hämmästyny siitä ku kukaan ei tuntunu olevan väsyny, vaikka olin ite aivan puhki ja viimeisillä voimilla koitin pysyä hereillä. En tajua miten nuo ihmiset jaksaa, ehkä ne saa voimaa auringosta, joka tuntuu toistaiseksi vaan väsyttävän mua koska en oo tottunu kuumuuteen ja paahteeseen (ja seki voi tietty vaikuttaa, että käytän mustaa joten on superkuuma senkin vuoksi).

Toinen asia on se, että kaikki on aina tosi iloisia. Jos jollain on suruja, ne ohitetaan ja sanotaan vaan että älä itke ja heitetään pari vitsiä että toinen tulis paremmalle tuulelle. Aluksi aattelin sen olevan tosi pinnallista ja ilkeätä, mutta sitte tajusin oikeesti aatella, että mitä nuo ihmiset on kokenu. Ehkä sen jälkeen ei jaksa enää surra vaan painellaan vaan menemään iloisin mielin vaikka mikä olis!

Esimerkiksi tässä Teetan (eli Karimin mummon) asunnon vieressä on asunto, joka on poltettu. Siellä asui jotain provosoivia Hizbollahin tyyppejä ja Libanonilaiset ei pitäny niitä minnään, joten ne ajo ne pois sieltä asunnosta ja poltti sen perässä. Nyt siinä ovessa näkyy vieläkin luodinreiät ja siinä on lappu että ei saa tulla. Täällä oli nuo mimmit sillon kylässä ja ko se palo alko, ne oli ihan paniikissa. Kukapa ei olis.

Käytiin sunnuntaina taas vuorilla, ja käytiin sitten katsomassa se paikka, minne nää pakeni sillon ko sota alko. Luulin ko Karim kerto että ne pakeni vuorille, että ne olis menny jonneki ihan sairaan kauas, mutta matka tuonne ei kestäny ko ehkä tunnin Beirutista, ja koska se on vuorilla, sieltä näki ihan suoraan kaupunkiin. Tuo yks noiden serkku sano, että niillä oli kyllä ihan sairaan hauskaa sodan aikana, että ne vaan pelaili korttia ja koitti keksiä tekemistä, mutta se ei kuitenkaan taida olla koko totuus.

Sitte yhet noista oli matkustanu päivää ennen sotaa saksaan, ihan sairas munkki! Varmaan omituista palata sitten takas kotiin ja kattoa, miten pahasti kaupunki on raunioina. Jos ne sen edellisen sodan jälkeen ei ollu saanu vielä vuoteen 2005 tuhoja kuntoon, voitte kuvitella minkä näköistä täällä on, vaikka se 2006 sota ei kestäny läheskään niin kauan kuin aikaisempi, ja aika on muutenkin eri.

Tässä Teetan vieressä on jalkapallostadion, ja sillon ko tultiin tänne, näin ekat sotilaat sen eessä. Siinä on semmonen hullun iso tankki ja sitten siinä parveilee aina sotilaita pyssyt ojossa ja aivan varmasti kovat piipussa. Viikko sitten täällä oli vaalit, ja sotilaita oli varmaan viis kertaa niin paljon, niitä oli aivan joka paikassa. Hauskinta mun mielestä on kuitenki se, että niitä näkee ihan hulluna juttelemassa tyypeille ja pelaamassa korttia ja polttamassa vesipiippua niiden kanssa.

En oo kauheesti kiinnittäny huomiota siihen, että täällä on raunioituneita rakennuksia ja muuta. Aina välillä huomaan, kun jossain aidassa tai rakennuksen kyljessä näkyy luodinreikiä. Enemmän oon kiinnittäny huomiota niihin kymmeniin keskeneräisiksi jääneisiin taloihin, mitä vuorilla on. Tyypit on alkanu rakentaa ennen lamaa, sitten on rahat loppunu ja hommat jääny kesken.

Ja jos palataan vielä siihen, mitä kaikkea nää ihmiset on kokenu, niin mainitsen vielä yhen asian. Libanonissa oli johonkin 2000-luvun puoliväliin saakka ihan hirveän paljon syyrialaisia. Niillä oli jonkinlainen ote tästä maasta, ihmisiä tärkeissä paikoissa jne. Syyrialaiset esimerkiksi laittoi autopommin pääministeri Rafic Haririn autoon, ja tappoi sen. (Se on täällä kansallissankari, kuvia on joka toisella seinällä ja kaikki on vieläki ihan romuna siitä, että se tapettiin.) No, syyrialaiset kaappas joitaki libanonilaisia ihan randomisti, ja vei ne vankilaan ihan vaan näyttääkseen, että kyllä meilläkin on valtaa. Yks niistä tyypeistä, jotka vietiin, oli Karimin setä. Se oli vajaa kymmenen vuotta (mulle on sanottu kymmenen mutta sitte on myös sanottu seitsemän, joten en oo ihan varma) vankilassa Syyriassa, joskus pari-kolmekymppisenä. Vuosien jälkeen se oltiin kuulemma tappamassa, mutta sitten se vapautettiinki. Sen tyttöystävä odotti sitä koko sen kymmenen vuotta, vaikka ei tienny tuleeko se koskaan ikinä enää näkemään sitä, ja nyt ne on naimisissa ja niillä on 7-vuotias tytär. Kyllä niistä silti huomaa, että niiden elämä ei oo ollu ihan helpoimmasta päästä. Ja Karim sano, että niiden mummo tuli vanhaksi sinä aikana, kun sen poika oli vankilassa. En epäile yhtään

Mutta kaikesta huolimatta tykkään tästä paikasta todella paljon. En välttis haluais koko elämää täällä viettää, mutta kyllä tämä on käymisen arvoinen paikka.

Translation: It has been so great to be here and live with all the people. It’s such a great opportunity to get to know the culture and see actually, what is the real life in here. I live at Karim’s grandma’s place, and all the people come and go here, everyday here is a lot of people, she is never alone.

I’ve noticed, that the attitude towards life here is so admirable! People don’t complain about useless things, they are never tired, and always in a good mood. First I thought that it is so weird, and not natural, but then I understood to start thinking the reasons. These people have seen a war, some of them have seen two wars. A member of their family has been taken away from them in a young age and put into jail in Syria, for nothing. He was there nearly ten years, and was going to be killed. They waited him for the whole time, and fortunately, got him back. The next apartment was burned when people were in here. But sill people are so happy and polite. I can’t do nothing but admire them.

You can still see soldiers here everywhere, every day. I don’t really pay attention to them anymore, but in the beginning I did. And the buildings with bullet holes, you can also see everywhere. I never notice them, but Karim does. But I’ve noticed the bullet holes in the door of the next apartment.

But even though bad things have happened here, this place is still so great.

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu