Hurjasti numeroita sisältävä haaste

Sain Nannilta haasteen, joka kuuluu seuraavasti:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

1. Kiitos Nanni! Tämä piristi messujen jälkeisen kooman keskellä. :)
2. Koska edelliset päivät ovat menneet fiilistellessä maailmaa melkoisen Helsinki -keskeisissä tunnelmissa, ajattelin kokeilla, josko tuntisin kahdeksan oululaista bloggaajaa joille voisin tämän haasteen heittää, ihan vaan, koska Oulu on niin ihana kaupunki! Kokeillaan: Laura, Lindsay, Salla, Sansu, Ulla (menee entisestä oululaisesta!). Äh, sitten loppuu! Otetaan avuksi muita huippuja bloggaajia: Pingviinimatkojen Milla, Kaukokaipuun Nella ja Lenkkareissa -blogin Ninni. Osa näytti olevan samoja kuin mitä Nanni haastoi, mutta minkäs sille mahtaa! :)
3. Will do!
4. Ja sitten siihen varsinaiseen osuuteen, tässäpä tulee:

1. Aloitetaan sillä kaikkein mielenkiintoisimmalla: mulla ei ole korvareikiä. Siinä missä luokkakavereiden korvissa killutteli koruja jo ykösluokalla, ei meikämimmi ole uskaltautunut laittamaan reikiä korviin. Paitsi on mulla toki yläasteella otettu rustokorvis, mutta sitä en ole käyttänyt vuosiin. Perinteisiä reijitettyjä korvalehtiä mulla ei ole, ja käytänkin aina ruuvattavia korviksia tai klipsejä.

2. Tykkään käyttää jalkoja niissä helpoissa arkisissa puuhissa, missä yleensä käytän käsiä. Näitä on esimerkiksi valokatkaisijan napsauttaminen päälle tai pois ja ovien availu. Tää homma kehittää kivasti jalkojen koordinaatiokykyä ja pääsen sitten lesottamaan reeneissä että kyllä jalaka nousee. En siis missään nimessä joka kerta käytä jalkoja, vaan esimerkiksi silloin kun on kädet täynnä. Mielummin nostan koipea ja ennen kuin lasken kantamukset alas.

3. Rakastuin kaks viikkoa sitten maapähkinävoihin ja tuntuu että voisin elää pelkästään sillä. Oon raahannu selkä vääränä kilon maapähkinäpakkauksia kotiin, ja blenderi tekaisee maapähkinävoita noin joka toinen ilta. Nams mitä herkkua!

4. Teen tosi paljon käsitöitä, ja mulla on tälläkin hetkellä useampi DIY -projekti kesken. Ainoa onglema siinä on se, että oon ihan tajuttoman itsekriittinen ja esimerkiksi mun kudelmat ei kauaa kestä, kun puran niitä aina vähän väliä. Teen siis hurjasti turhaa työtä, kun puran kaikki joka tapauksessa vähän ajan päästä.

5. Haluaisin muuttaa Lontooseen, New Yorkiin, Tukholmaan, Berliiniin, Beirutiin ja Madridiin. Kuhunkin vähintään puoleksi vuodeksi, reenailla niissä mestoissa kieltä ja sitten vasta vakiintua ja ostaa asunnon Suomesta (tai jostain edellä mainituista paikoista).

6. En kuuntele radiota juuri koskaan, ja sen takia missaankin lähes aina kaikki hittibiisit. Esimerkiksi tänään löysin Adelen Someone Like You -kappaleen ja oonki luukuttanu sitä repeatilla viimeiset puoli tuntia.

7. En oikein osaa elää hetkessä, vaan huomaan suunnittelevani alituiseen jotain tulevaa. Oonkin yrittänyt opetella vähän enemmän pysähtymään ja nauttimaan siitä mitä mulla on just sillä hetkellä, ja vaikka oonki hommassa vasta lapsenkengissä, oon edistyny hurjasti kun vertaa esimerkiksi parin vuoden takaiseen.

8. Nyt kun edessä on tilanne, että joudun mahdollisesti muuttamaan pois Oulusta, oon huomannu miten paljon tykkäänkään tästä kaupungista! Vaikka Oulu onkin tosi pieni kaupunki, on se mun mielestä sopivan kokoinen ja tietty hienoa on myös se, että täältä pääsee pois hirveän helposti! Munsta on aivan huippua käydä kaupungilla, kun melkein joka kerta näkee jonkun tutun.

Kuvitin tämän postauksen parin vuoden takaisen Libanonin reissun kuvilla. Melekeen vois jo käyä siellä kohta taas!

Paluu Beirutiin

Tekaisin illan päälle uuden bannerin, vanha oli jotenkin niin nähty. Eipä tuo uus toisaalta siitä edellisestä juuri eroa, mutta onpahan vähän eri värimaailma ja muutenkin ihan eri tunnelma.

Samalla kun kaivelin hyviä Beirutista otettuja taustakuvia banneriin (sillä eihän siinä Arche gone Lebanonin alla voi olla kuvaa mistään muualta kuin Libanonista), ajauduin fiilistelemään meidän ihka ekaa reissua Beirutiin. Muistan jotenkin tosi vahvasti sen jännityksen ja innostuksen ennen matkaa, sekä kaiken uuden ja erilaisen ihmettelyn. Siitä inspiroituneena iskenkin muutaman kuvan tuolta vuoden 2010 toukokuulta tähän postaukseen. Osa on jo nähty jopa useaan otteeseen, mutta ne vaan on mun lempparikuvia tuolta reissulta ja muistuttaa kivoista hetkistä, osa taas saattaa jopa säkällä olla semmoisia, ettei niitä ole aikaisemmin blogissa edes vilahdellut.

Ottakaa siis hyvä asento ja lähtekää mun mukaan pienelle nojatuolimatkalle parin vuoden taakse toukokuiseen Beirutiin!

Karimin ja Evan kanssa kävelyllä Manaralla, Beirutin rantsubulevardilla. Huomatkaa takana pitkät housut, shortsit on lapsille.

Serkukset viettämässä sunnuntaipäivää vuorilla: Rayane, Dalia ja Zakaria. Tuo Dalian pitelemä alkoholiton kalja oli superhyvää!

Jbeilissä vietettyä superkuumaa päivää viilensi jääkaappikylmä kokis, jota kelpas lipitellä noin makeissa maisemissa

Jbeilissä raunioiden keskellä otettu sivupotkukuva on edelleen yks mun superlemppareista!

Karim ja tuolloin suvun nuorin Lea vääntämässä kättä teetalan eli mummolan toisessa salongissa

Liikennemerkeissä ja katukylteissä löytyy onneksi peruja Ranskan siirtomaavallan ajoilta, ymmärtääpähän turistitkin!

Perinteinen sunnuntai: koko suku koolla, argilet savuaa ja tajuton kälätys päällä

Käytiin päiväreissu vuorilla ja opetin samalla Zakille kunnon poseeraustyylejä, oppi meni näköjään perille asti.

Beirutin keskustaa, superkaunis moskeija ja Manaran rantsubulevardin näkemät ja mahtavat mosaiikkipenkit!

Lisää liikennemerkkejä!

Zakaria, Rayane, Karim, Ziyad ja Eva siellä missä suku kokoontuu (melkein joka ilta) eli isoäidin luona

Manaran luksushotellit iltavalaistuksessa

Karim ja Zaki vuorilla, missä oli vielä eläviä kasveja, kun alempana Beirutissa kaikki oli melko kuollutta jo toukokuussa

Sabrassa eli palestiinalaisten pakolaisalueella oli ehkä hivenen likaista, mutta löytypä sieltä kaupungin parhaat hedelmämarkkinat

Rayane kävi äänestämässä ja sai peukaloonsa mustetta, toisessa kuvassa poimitaan viinirypäleiden lehtiä viininlehtikääryleitä varten

Palamuja!

Lapsosille on Libanonissa tapana antaa lemmikeiksi tipuja, niitä sai myös Eva parin viikon visiitin ajaksi. Osa kyllä ehti kuolla..

Näytin toki melko juntilta noissa haaremihousuissa, mutta ainakin niissä sai otettuja makeita sivupotkukuvia, sillä tää on myös lemppari!

Zakin kanssa pousailtiin samalla kun seikkailtiin vuorten vehreydessä. (Note to self: ei enää ikinä legginssit + shortist -yhdistelmää!)

Karim raastoi sokeriruokoa herkkupalaksi, minä fiilistelin kaktuksia

Zakaria ja Karim. Piti olla hienona kun Rayanea tuli kosijaehdokas katsastamaan, reisille kuitenkin meni, sillä ukko oli vanha.

Sunnuntaipäivänä lapsoset laitettiin ratsaille, mutta toki Zakaria halus kans. Ilmeestä päätellen tykkäs! :)

Eva ja meitsi Beirutin ehkä kuuluisimman nähtävyyden, Raouchén, edessä. Oli superkuuma!

Rantahommia julkisella rantsulla, Ziyadille ainakin kelepas. Toukokuussa kelpaskin vielä pulikoida, kun vesi ja ranta oli vielä puhtaita.

Paluumatkalla Karimin porukoiden keskeneräiseltä talolta keskellä tietä hengaili kilpikonna ja se oli jännää!

Karim, minä, Dalia, Ziyad, Eva ja Zakaria 

Meikä fiilistelemässä isonumeroisia seteleitä, Karim hengailemassa teetan eli mummunsa partsilla

Ziyad, Eva ja Lea

Huh, tulipa noita kuvia mutta ei mikään ihme jos kuukauden verran oltiin reissussa. Toisella eikä enää kolmannellakaan kerralla jutut tuntuneet yhtä jänniltä ja erikoisilta, vaikka mua edelleen jaksaa kyllä aika hyvin kiehtoa kaikki vähänkään suuremman kulttuurierot.

Mun arabianskilssit on onneksi parantuneet hivenen tuosta toukokuusta. Libanoniin mennessäni osasin moikata ja esitellä itseni, siinäpä se, tänään osasin jopa ottaa osaa Karimin isänsä kanssa käymään keskusteluun, tosin suomeksi, mutta ymmärsinpähän ainakin, mistä miehet puhuivat.

Näihin Libanontunnelmiin on ihan hyvä virittäytyä näin Berliinin -reissun alla, sillä mennään luultavasti käymään siellä asuvan Karimin sedän luona, ja pääsen tapaamaan sitä ekaa kertaa, samoin kuin koko muuta perhettä, jännää! :)

Toivottavasti viihdyitte nojatuolimatkalla! Mitä tykkäätte uudesta bannerista?

Vielä hetkeksi Beirutiin

Manaran eli rantabulevardin hotelleja ja palamuja

 Kaivelin kaukokaipuissani epätoivoisesta kuvakansioitani, ja löysin sieltä muutaman Beirut-kuvan, jotka on jääneet syystä tai toisesta kokonaan julkaisematta. Nämä lienee nyt hyvä julkaista, ennen kuin ensilumi tullee ja sen myötä lähtee hetkeksi kaikki reissuhaaveet!

Juttu ei nyt kovin luista kun mieli on jo syyslomalla (ei sillä että mulla semmosta olis) ja tulevassa mökki- ja vaeltelureissussa. Tässä kuitenkin jotain kateltavaa, vaikka jutut onki nyt vähissä.

Karimia ei takana killunut meri tuntunut paljoa kiinnostavan

Tultiin yks ilta aika ajoissa katteleen auringonlaskua, ihailtiin sitten noita pauhuja

Rantsussa on menossa kova rakentaminen, vaikka noita hotelleja onki jo valtavasti

Aika pieni mango! Ja voin kertoa että tuo Spinneysin hevi-osasto oli jotain muuta mitä mun lähikaupassa

Jossain vaiheessa päästiin rantsulle oikiaan eri auringonlaskun aikaan

Taas näitä makeita Ramaan-koristeita, tässä kuun koko meni ihan järjestyksessä

Yks ilta ostettiin kilo jäätelöä, ja eri mauista sitruuna oli mun ehoton lemppari

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Seuraavaksi suuntana Yli-Ii/Pudasjärvi! Kivaa syyslomaa!

Merimaisemia Bybloksessa

Suuressa hurmiossa oman auton käytöstä rossailtiinkin Karimin kanssa Beirutista Jbeiliin eli Byblokseen. Minä muistan Bybloksen lähinnä  mainintana Aku Ankan seikkailuista, joten kyllähän senkin perusteella tuntui hienolta olla siellä. Historiasta paremman arvosanan kirjoittaneet muistavat sen varmaanki foinikialaisten kauppakaupunkina,  mutta mun mielestä Akkari on paljon siistimpi juttu.

En ollu ekkaa kertaa reissussa Jbeilissä, vaan käytiin vuosi sitten toukokuussa siellä myös. Ja koska aikaisemmin vierailtiin myös kaupungissa sijaitsevassa museossa (arabit saa alennusta, länkkärit joutuu maksamaan kalliimman hinnan!), nyt nautiskeltiin vaan makiasta maisemasta ja auringonpaisteesta.

Jbeilissä olis ollu niinkin harvinainen mahdollisuus ku uida julkisella rannalla, mutta jostain syystä ei kuitenkaan käyty uimassa. Ranta olis ollu vielä melko tyhjä kuten kaikkialla ramadanin aikaan, sillä paastoavat muslimit eivät voi käydä uimassa paaston ollessa päällä sillä suuhun voi mennä vahingossa vettä. (Mietin vaan että mitenkäs se suihkussa käynti sitten?) Mutta ei kuitenkaan käytetty tätä tilaisuutta ja menty melkein autiolle kivirannalle polskimaan, tosin ei tiietty sen veden puhtaudesta joten olis voinu käyä huonosti.

Eipä me siellä Jbeilissä mitään oikeastaan tehty. Istuttiin ja katottiin merta pari tuntia, ja meikä oli ihan fiiliksissä kun näin muutaman pienen ravun metsästävän kaloja siellä meren pohjassa. Oli mahtavan rauhallista, joten se teki terää sen ainaisen riehumisen vastapainoksi.

Hengenlähtö lähellä

Istanbulista Beirutiin palattuamme päätettiin ottaa ohjat omiin käsiimme ja vuokrattiin auto. Tiirailtiin autovuokraamoja pari päivää ja päädyttiin lopulta vuokraamaan Budgetista. Haluttiin ottaa auto kansainväliseltä firmalta, jotta varmasti tiedettäisiin mitä saataisiin. Toinen syy oli myös se, että mun piti vuokrata auto, sillä ikäraja pikkuautoonkin oli vähintään 23 vuotta joten piti saada semmoinen vuokraamo, missä puhuttaisiin englantia.

Lopulta meikäläinen huristeli menemään pikkuisella tummansinisellä Huyndailla, ja olin todella onnellinen siitä että auto oli niin pieni ja että se oli automaattivaihteinen. Ajomatka autovuokraamosta vesipuistoon oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että vesipuisto sijaitsi vuorilla ja auto ei meinannu kaikissa ylämäissä jaksaa edes vetää sinne mäen laelle, mutta onneksi päästiin kuitenki perille.

Ajaminen Libanonissa on muutenkin melko vaarallinen tehtävä. Esimerkiksi ulkoministeriön matkailutiedotteessa liikennettä kuvaillaan kaoottiseksi ja oon melko ihmeissäni siitä, että en oo koskaan siellä ollessani todistanut vielä yhtään kolaria.

Jalankulkijat ylittää tien aivan tasan sieltä mistä niitä sattuu huvittamaan, ja autot päästää ne yli jos siltä tuntuu. Pääsääntö on ilmeisesti se, että onnettomuustilanteessa suurempi on syyllinen, oli todellinen tilanne sitten mikä tahansa. Ja liikennesäännöt, no, niitä ei tunneta. Ei puhettakaan että kukaan käyttäisi turvavyötä ("we don't have that problem" kuulu kerran autossa ku yritin laittaa turvavyötä), vilkkua saati väistäisi oikealta tulevia. Melkein jokainen auto on ottanu vähän runtua.

Voitte siis kuvitella että ajaminen oli melkoisen mielenkiintoista. Suoralla tiellä oli kokoajan pieniä ruuhkia kun ihmiset vaihto kaistaa valehtelematta kahen sekunnin välein (käyttämättä tietenkään vilkkua) ja kokoajan sai pelätä, että joku ajaa kohta kylkeen. Kaksikaistaisilla teillä oli yleensä kolme autojonoa, sillä mitäpä sitä turhaan jättämään keskelle tilaa, jos sinne voi oman autonsa ajaa.

Voitte siis arvata että kunhan päästiin vesipuistoon, meikäläinen irrotti otteen ratista ja Karim siirtyi kuskin paikalle. Ei sillä että olisin mitenkään huonompi kuski mutta se on sisäistänyt sen libanonilaisen ajotyylin mua paremmin, ja rikko liikennesääntöjä aivan suvereenisti. Meikän hidas körryyttely lähinnä sai aikaan valtavan tööttäysten aallon ja luultavasti aika paljon vaaratilanteita, varsinkin kun noudatin niitä liikennesääntöjä.

Tiiättekö sen tunteen kun lähtee ajamaan ja tietää että seuraavat sata kilometriä on suoraa tietä? Silloin vaan ajetaan rennosti suoraan, ehkä väistetään paria poroa mutta muuten saa ajella aika rauhassa. No tuolla ei voinu mitenkään rentoutua, sillä kokoajan piti pelätä, että joku tulee kylkeen. 70 kilometrin matka Beirutista Tripoliin (ei Libyan puolelle vaan Libanonin pohjoisosaan) kesti melkein pari tuntia ja 80km rajoituksesta huolimatta turhien ruuhkien takia piti ajaa jotain kuuttakymppiä.

Maisemat oli tietenki aika siistejä, ja vastaan tuli jos minkälaista menopeliä. Mielenkiintosin oli tietenki tuo yllä olevassa kuvassa näkyvä kuorma-auto, jonka lava oli sullottu täyteen lehmiä. Aikamoista eläinrääkkäystä, sillä teillä on valtava melu kokoajan ja no, kyllähän te tuosta näätte millaisissa oloissa nuo ammut kuljetetaan.

Sen verran mitä kyseltiin niin mää sain semmosen käsityksen, että kun libanonilainen täyttää 18 vuotta se saa synttäripäivänä ajokortin. Karimin serkku Zakaria kertoi, että sen oli pitäny käydä jonkinlainen ajokoe, missä se näytti että osaa ajaa autoa. Käytännössä se astu johonki autonromuun, joku tyyppi näytti että käy ajaa mutka tuolla ja tuu takas. Koko homma oli kuulemma ohi kahdessa minuutissa.

Pimeällä ajaminen oli kans oma haasteensa, sillä puolet tyypeistä käytti pitkiä valoja riippumatta siitä tuliko vastaan porukkaa vai ei. Ehkä se turhalta tuntuva kallis pimeäajon kurssi on sittenki ihan hyödyllinen..

Autoa palauttaessamme Budget tarjos pienen yllätyksen, sillä sitä toimistoa mistä autoa haettiin pari päivää aikaisemmin ei enää ollu autoa palauttaessamme! Siellä oli kunnon muuttotohinat kesken ja kun koitettiin palauttaa auto, ne sano että viekää lentokentälle. No ei ruvettu siihen hommaan sillä se olis tarkottanu sitä että mun olis  pitäny ajaa sinne siinä kaoottisessa liikenteessä ja sieltä olis maksanu ihan hulluna mennä takas Beirutiin. Noin 20 minuutin kädenväännön jälkeen ne otti auton mutta eivät alkaneet antamaan mulle kuittia maksusta (autorisaatio oli tehty kaiken varalta tuplasti suuremmalle summalle kuin autosta piti maksaa), joten sitä odoteltiin sitten puoli tuntia.

Pitänee vielä jatkaa tuota autojen vuokrausta, kai sitä jossain vaiheessa vastaan tulee vielä hyvä kokemus.