Viron menoja!

Kävin toissaviikolla neljän päivän työmatkalla virossa, ja tässä vähän meininkejä sieltä! En kirjota mittään kuvatekstien lisäksi että en spoilaa juttua, joten toivottavasti kuvat vaan kelepaa!

Menomatkalla piti kuvata köysiä!

Limpsi limpsi! -kyltti oli maailman paras.

Melekeen sato vettä rantsulla!

Oltiin pienessä peltipurkissa köysien varassa

Pyöräilymaisemat oli melekoset!

Meikä rossaili menemään

Nuo kyltit oli parhaita :D

Mun pokkarin linssissä on jotain likaa, mutta se ei haittaa

Lasinen fantapullo oli paras!

Maisemat kelepas!

Majakkas!

Kuva ei kääntyny, mutta faces in places

Maailman spuukein kirkko!

Se on muuten semmonen homma että meikäläinen matkustaa tännää Yli-Iistä Ouluun kattomaan OKGOta!!! JEE!

'

Takaisin ruotuun

Terve! Oon palannu takasi pohojosseen, joten en sano ennää MOI. Lauantaina köröteltiin semmoset makijat kolomettoista tuntia Helsingistä Yli-Iihin (Karimhan luonnollisesti hyppäs liikkuvasta autosta Oulun taajamassa, sillä tää mieltäjärkyttävä metropolista junttikerholaan siirtymisestä aiheutuva kulttuurishokki on varmasti parempi jättää vaan yhen ihimisen harteille. Eka lensi autosta IKEA-kassillinen (Tampereen IKEAsta ostettiin kolome!) vaatteita ja perässä mies). Vaikka satoki vettä, ei me oikiasti ajettu kokoaikaa, vaan pysähyttiin matkalla Alahärmäsä. Käytiin pooverparkissa.

Mitäs nyt sitten? Kaikki Helsinkiläiset joille sannoin että nyt mää lähen takasi Ouluun ihimetteli että miks ihimeesä mää lähen takasi OULUUN jos oon kerta STADIIN saakka päässy elämässäni. No, oikia vastaushan on se että elämää on muuallaki ku pääkaupungissa, mutta valitettavasti kaikki (tässä tapauksessa lähinnä ne, jotka on muuttanu maakunnista pääkaupunkiin ja nyt ne kuvittellee asuvansa jossain metropolissa) ei sitä ymmärrä.

Ehkä se tässä vaiheessa on ihan hyvä tunnustaa, että meikäpoika on melekosen maalainen.

Oli kuitenki melekosen jännää käyä ulukoiluttamasa Topin koiraa tännää aamulla heti herättyäni. Maalla ku riittää, että yöpaidan päälle viskaa kaapista ensin käteen osuvat takin ja jalakaan heittää ekat housut mitkä sattuu kohalle. 36-kokoseen jalakaan ko laitetaan vielä iskän 44?-kokoset kengät niin koiranulkoilutuslook on täydellinen. Tämähän ei tietenkään olis mahollista jos olisin STADISSA, sillä siinä vaiheesa varmaan paikalliset harakatki naurais. Mutta täällä susirajan tuolla puolen ei näy etes harakoita, ni ei sillä oo niin väliä.

Nyt kun stadin keikka on ohitse, lienee hyvä summata mietelmiä, joiden perusteella tein yleistäviä johtopäätöksiä. Niitä ei oo monta, mutta muutamia kulttuurishokkeja aiheuttavia juttuja löysin kuulina pääkaupungissa asuessani.

Niin, ja syy siihen että niitä on vaan kolme on tietty se, että meikäläinen maalaisena on kuitenki nähäny jonku verran maailmaa, ni ei etes STADI aina pysty järkyttään.

Päätelmä nro 1.
Helsinkiläisten työmatkapyöräilijöiden työmatka on aina vähintään kymmenen kilometriä.
Perustelut:
Aina pyöräillessäni hieman rupuseen kuntoon menneellä rakkaalla tunturillani pitkin tuulista Kulosaaren siltaa ja rikkinäisiä (tietenki siihen kaikkein raskaimpaan jumittuneita) vaihteita kiroten huomasin, että kaikki tyypit jotka posotti mun ohi polokupyörillä, oli melekosen hyvin varustautuneita. Kaikilla oli viimisen päälle hinkattu pyörä, virtaviivainen ja melekosen komija kypärä (siis KAIKKIHAN stadissa käyttää kypärää, meikä oli se urpo jolla se unohtu Ouluun), tarakalla pikkusen kiiltävä pyöräilylaukku, jalassa maailman tiukimmat ja jokaikisen lihaksen alunkin paljastavat hohtavat pyöräilyshortsit ja niskassa vähintäänki tuulitakki. Unohtamatta tietenkään virtaviivaisia aurinkolaseja, joista voi vedentankkaustauoilla ihailla miten hiki virtaa otsalohkosta toiseen.

Siinä ku itellä oli farkut jalassa, tukka hulumus tuulesa ja kaulakorut kaulassa alako vähän hävettää. En tienny, että pyöräilyäki varten pittää laittautua.. Mutta sitten tajusin, että mun kolmen kilometrin pyörämatkahan sallii sen, että mun ei tarvi eka maksaa viittä sattaa varusteista, itse pyörästä puhumattakaan, ennenko kehtaan hypätä lingon selekään. Jos on noin hyvin varustautunu, niin sittenhän ei oo muuta vaihtoehtoa, ko että matkaa on ainaki kymmenen kilometriä. Eihän kukkaan sitä lyhyemmän matkan takia heittäis niskaan tuommosta määrää pelekästään pyöräilyä varten hankittuja kamppeita. Ei kai etes stadilainen, trendikäs työmatkapyöräilijä? Eihän?

Samalla tuli mieleen ne päivät, kun pyöräilin Kaukovainiolta Haukiputtaalle postille töihin yks kesä, kerran tais olla tuulihousut jalassa, eli suunnilleen samalla varustuksella mentiin ko kaikki vastaantulijatki. Ne kamppeet oli ihan hyvät 25km lenkille.

Päätelmä nro 2:
Helsinkiläiset pitäs opettaa sanomaan huomenta, sillä ne ei sitä ossaa
Perustelut:
Ihan sama minne meni aamulla, meni sitte kauppaan, töihin, kirjastoon, pankkiin tai vaikkapa torille niin kukkaan ei sanonu huomenta. Meikäläinen meni sinne ja aina sano että huomenta nii mitä sitte kuulu vastaukseksi? MOI! Siis M-O-I! Eikö niille oo opetettu, että aamulla sanotaan huomenta! Ja tämähän ei päde vaan mun ikäsiin märkäkorviin, vaan samaan syyllisty kaikki viiskymppisiä mummoja myöten! (ei sillä että olisin heitelly huomenia viiskymppisille mummoilla, mutta tämä onkin yleistävää)

Päätelmä nro 3:
Helsinkiläisiä ei kiinnosta julkkikset
Perustelut:
Meikäläinen oli ihan kikseisä ko näkkiin Silvia Modigin samalla onnikkapysäkillä, Ninja Sarasalon shoppailemassa Fidassa tai Remu Aaltosen kinkkaavan pitkin Porvoon katuja. Kettään muuta ei kiinnostanu. Mutta minä oonki maalta ja muistan vieläki eläväisesti sen onnen tunteen, mikä aiheutui siitä kun kuudesluokkalainen Inka pääsi ollessaan leirikoulussa Helsingissä katsomaan Jyrkiä ja näkemään Molli-Ollin! Se oli ehkä siisteintä, mitä oli siihen mennessä tapahtunut.

Nyt oon viikon Yli-Iisä, sitte painun maailmalle. Oon käyny myös reissusa ja aattelin laittaa vähän kuviaki myöhemmin, mutta koska nyt oli niin painavaa asiaa, ei sen kans sovi sotkia mitään kevyitä reissukuvia.

Hämä-hämä-häkki...

Noniin, nythän se karma iski takaisin mun eiliset leuhkimiset.

Makaan edelleen viiden tähden hotellin tuplaleveällä sängyllä, tällä kertaa kyseessä on kuitenki eri hotelli. Olin iloisesti alakamasa nukkumaan ku huomasin sivusilmällä sängyn viereisellä seinällä kipittävän hämpsyn. Lasi pöydältä ja elukka satimeen, homma done. Mutta siinä vaiheessa tein virheliikkeen ku katsoin kattoon, jossa oli ainaki noin 20 samanlaista (jalkojen kanssa jotain 5cm, joten ei paha mutta tarpeeksi paha) hämppäriä.

Kävin avuttomana hämähäkkejä vihaavana mimminä hakemassa respan mimmin apuun (meikän ikäinen kaveri, hämähäkkipelkotila sama ku mulla), ja koska mitään myrkkyä ei ollu toistaiseksi saatavilla, se otti semmosen kepin päässä olevan pölyhuiskan ja paperia messiin ja tuli noukkimaan niitä. Jotku oli kaapin päällä nii niitä ei saanu mutta MELKEIN kaikki. Ja parasta oli se että se keräs ne lasin alle, haki lautasen ja aiko päästää ne vapauteen.

Pisteet sille mimmille, mulla tuli yhtäkkiä ikävä meijän haisevaan 22 neliön persläveksikin kutsuttuun kämppään. Viiden tähden hotellit pitäköön tunkkinsa!


Ps. Heitin edellisestä hotellista mukaan nappaamani suihkumyssyn päähän että ei tarvi yöllä paineilla sen kans onko hämähäkkejä tukassa. Voin myös kertoa että huoneessa surraava kärpänenki säikäyttää mut joka kerta ko kuulen sitä vähänkään. Mukava ja rentouttava yö siis tulossa!

Lällällällälieru!

Pahoittelen jo etukäteen tätä postausta.

Meitsi tykkää mun työstä, vaikka teenki sitä tällä hetkellä ilmaseksi ko oon harjottelussa, mutta..

..makaan tällä hetkellä viiden tähden hotellin superpehmeällä sängyllä (HUOM! Sängyllä, en ilmapatjalla niinku yleensä), mahassa seinän toisella puolen olevassa ravintolassa tarjoiltu tomaattikeitto + lammasateria, sängyn jalkopäädystä nouseva iso telkkari (TELKKARI! En ees muista millon oon viimeksi kattonu) viihdyttäessä ja suklaakeksiki oli tuotu valmiiksi avattuun sänkyyn. Kelepaa.

Olisin laittanu kuvanki mutta USB-letku jäi kotosuomeen.

Terveisiä siis Virosta, tämä meininki jatkuu perjantaiaamuun.


Terveisin, truu-traveller-Inka


PS. Ymmärrän tämän olevan hyvin noloa ja tarpeetonta, mutta lohduttautukaa vaikka sillä että mulla on kuuskymppiä tilillä ja teillä varmaan enemmän.

Mermaid Eloise

Meikäläinen rakastaa karkkia! Aina ko oon jossain uudessa maassa missä en oo käyny haluan painella ensteksi aina ruokakauppaan, ja siellä karkkihyllylle!


Munsta on hullun kiva tsekkailla kunkin maan karkkitarjontaa, ja ostaa kavereille tuliaisina niitä kaikkein överimpiä karsoja (tähän lisättäköön, että sellaisia, joita en ikinä ostais itelle ja popsis naamaan, sori vaan kaverit). Jostain syystä en hulluna lämpene karsakaupoille, vaan mielummin ostan karkkini mahollisimman isoista marketeista, joissa on ne parhaat valikoimat.


Lempparijuttuja on tähän mennessä ollu ainaki itävallan suklaa (MILKA!) ja englannin toffee. Myös ameriikasta löyty melkoisen maukkaita maustettuja toffeita (ainaki banaanitoffee oli yllättävän hyvvää). Niija Libanonista ostettiin turkkilaisia suklaapatukoita, ne muutamat ekat oli hyviä, sitten ei ennää maistunukkaan.


Kuvassa näkyvät karsut on ostettu Brightonin Morrisonilta, paketissa oli neljä tuommosta tuubia ja hintaa oli muistaakseni alle 70 penceä. Nuohan on käytännössä värjättyä sokeria mutta en kuitenkaan voinu vastustaa. Tuossa syömisessä meneeki sitten vähän aikaa..

Viikonloppumenoja

Takana on yksi kivoimmista viikonlopuista pitkään aikaan! Iskä ja Topi tuli perjantaina käymään, ja käytiin kattomassa viimein se kaikkien kehuma Inception. Pakko myöntää, että myös mekäpoika oli pikkusen mielissään ko. elokuvasta. Kaikkea en ihan tajunnu, mutta ehkä sitten toisella katselukerralla.

Lauantaina pakattiin kampsut autoon ja suunnattiin kohti Sauvon kirkkoa teemalla Päivi <3 Tommi. Ekat kaverihäät ja voin kertoa että olin mielissäni! Varsinkin kun kyseessä oli Päivi, joka oli viimiset kaks vuotta suunnitellu juhlia, joten olin jo etukäteen aivan varma että tästä tulee melekosen hyvä ilta!

Meitsi ja morsian!

Oon aina nauranu kirkossa niille, jotka itkee häissä. No, en naura ennää. Ei kai sitä voi kukaan kuivin silmin katsoa ko morsian kipittelee alttarille isä käsikynkässä silmät kirkkaina ja niin onnellisen näköisenä ku voi vaan olla?

Onnelat ja hääkakku

Pileet oli siis Turun saaristossa, jonne saatiinki sitte vähän navigaattorin kans seikkailla. Lopulta ehdittiin ajoissa, ja oltiin takas Helsingissäki jo neljän aikaan. Harmitti kyllä hieman, että jatkot piti jättää välistä, mutta saatiin ainaki tanssittua hyvin! Voin sanoa, että oli vuoden parhaat jortsut ja että mun päkiöihin sattuu vieläkin kävely..

Sunnuntaina Karimin ja Topin piti käydä hyppäämässä kaivarissa 150m benji. Karim meinas hypätä sen jo torstaina ja Topi lauantaina mutta sanoin kummalleki että oottaa nyt toisiaan, paljo kivempi hypätä samaan aikaan kaverin kanssa. Käviki sitten niin, että sunnuntaina klo 12 ku paineltiin hyppypaikalle, järjestäjät ilmoittivatkin että nosturi on rikki, ja sille päivälle ei varmaan saada sitä kuntoon. Voitte kuvitella, että mulla oli vähän syyllisyydentuntoja sen jälkeen kiellettyäni molempia hyppäämästä...

Karim pääsi kuitenkin hyppimään, vaikkei benjiä ollukaan

Oli muuten aikamoista tuuria matkassa, sillä oli tarkoitus että mennään sunnuntaina isän kyydissä Tampereelle hakemaan auto siskolta. Noh, iskä soitti sitten lauantaina että suunnitelmiin tuli muutos, sillä serkut oli asuntovaunun kanssa ajelemassa Turussa, ja auto oli syttyny palamaan!!! Ne oli sitten soittanu isälle ja pyytäny sitä hakeen vaunun ja lapset kyytiin, ettei tarvi jäädä sinne seisoskeleen.

No, isä ja Topi lähti sitten sunnuntaina, ja ne oli ehtiny vaunun kanssa Turusta Raumalle asti, kun isän auto hajos! En oo ihan varma mikä se oli mutta vissiin kampiakselin jakohihna muistaakseni hajos ja sitte matka tyssäs siihen. En tiijä mikä siinä on mutta melekosen huonoa tuuria tämän asuntovaunun kanssa. Porukat meni sitten hotelliin yöksi, ja isä jäi vielä toiseksikin yöksi ja huomenna se saa toivottavasti auton alle ja pääsee kotiin. Onneksi on kuitenki loma, ni huono-onnisuuden voi ottaa vaan mahdollisuutena seikkailuun!

Nukkumista vaihteeksi, tällä kertaa Kaivopuistossa

Tänään oli maanantai ja elokuu! Ihan hullua miten tää kesä meni ja tänään aamulla löysin itteni taas toimituksesta. Harjoittelua ei oo jälellä enää ku kaks ja puoli viikkoa ja sitten taas kouluhommia, eipä niitäkään kyllä turhan rankasti.

Pääsen vielä kaks kertaa reissuun, jee! :) Toinen on jo ens viikolla, ja toinen sitte ens kuun alussa. Kyllä kelepaa.

Loppuun vielä paras kuva mikä meikästä on otettu, kauniina kesäpäivänä vuonna 2010:

Inka 5 vuotta