Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Nahkainen kangaskassi käsimatkatavaralaukkuna

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Nahkainen kangaskassi käsimatkatavaralaukkuna

Tämän vuoden puolella oon lennellyt sen verran useasti (eli ainakin kaksi kertaa) ruumaan menevän laukun kanssa, että oon joutunut toteamaan, että mulla ei varsinaisesti ole mitään hyvää käsimatkatavaralaukkua niihin tilanteisiin, missä lentokoneeseen astellaan vain pienehkö veska olalla. Oon pitkään käyttäny fjällrävenin kånkenia, mutta siinä on pientä esikoululais-fiilistä, mitä ei ihan jokaisella reissulla välttämättä haluaisi.

Repun sijaan oon monesti napannut mukaan kangaskassin, mutta se taas edesauttaa vähän spurkumaista ulkomuotoa, ainakin mun kangaskassien kohdalla, jotka on pyörällä tehtyjen kauppareissujen jälkeen ihan öljyssä. Haaveilin pitkään Marimekon Toimi-laukusta, mutta en kuitenkaan ollut valamis maksamaan siitä melkein kahta sataa, joten se jäi haaveisiin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kangaskassin mallinen nahkalaukku olis aivan täydellinen tuohon tarpeeseen, ja ryhdyin metsästämään nahkaa (hehheh).

Nahan hankkiminen on yllättävän hankalaa, eikä sitä oo saatavilla juuri missään. Tämän kevään hillityksen mukaisesti nahan piti tietysti olla au naturel ilman mitään värjäyksiä, ja lopulta onnistuin löytämään nettikaupan, missä mainittiin kasviparkittu poronnahka. Pari sähköpostia Kemin nahkatarvikkeeseen, ja noin kymmenen neliöjalan kokoinen lappilainen poroparkki oli matkalla meikäläisen luo. Palvelu oli erinomaista, ja olin tosi tyytyväinen hakiessani postista rullallisen nahkaa. Aika nopeasti sen jälkeen annoinkin ompelukoneen laulaa.


Lopputulos oli kerrankin melkolailla sitä mitä oli odotettukin, mikä on aika harvinaista kun meikämimmi on ompelukoneen äärellä. Näin helpoissa jutuissa on kuitenkin aika mahdotonta epäonnistua, vaikka paksun nahan ompelu vähän vaatikin hermoja ja muutaman katkenneen nahkaneulan.

Nyt on mainio käsimatkatavaralaukku, mutta en ehkä menis sanomaan että reissu-ulkomuotoni on tämän jälkeen yhtään sen vähemmän spurkuinen kuin aikaisemmin, vaaleaan nahkaan kun tarttuu helposti likaa, mutta sehän on sitä patinaa, mikä saa veskan tuntumaan entistä rakkaammalta.

Tunnisteet:

2 kommenttia:

12. kesäkuuta 2013 klo 7.53 , Blogger Laura kirjoitti...

Onpas tyylikäs!! :)

 
12. kesäkuuta 2013 klo 14.26 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti! Ainaki parempi ko kangaskassi. :D

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu