Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Matka Graziin

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Matka Graziin

Graz oli tosiaan mun viime viikon reissun ensimmäinen kohde, ja ihastelinkin tuon Unescon maailmanperintökohdekaupungin upeita taloja aika antaumuksella. Tässä teille vielä vähän lisää paloja siitä, millaisena tuo kaupunki mun silmissä näkyi:


Kumpikin Grazin-päivä alkoi samalla: matkalla rautatieaseman vieressä sijaitsevalta hostellilta keskustaan. Reitti oli aika hirveä, sillä asemalta keskustaan lähtevä katu oli juuri sellainen mitä aseman vieressä olevalta kadulta voi odottaa: täynnä epämääräisiä vaate- ja irstailukauppoja, kiinalaisia sekatavaraputiikkeja sekä pitkään tuijottelevia perään huutelevia ohikulkijoita. Normaalisti tykkäisin juuri näistä huudeista, mutta yksin reissaavana en pitäny niitä juuri minnään, ja koitinkin aina kipitellä tuon kadunpätkän mahdollisimman nopeasti.


Kun pääsin Mur-joen ylittävälle sillalle, alkoi meininki vaihtua vähän rennommaksi. Jokeen pykätty hillitön rakennelma on murinsel, ja se rakennettiin Grazin vuoden 2003 kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi. Muuten niin perinteisen arkkitehtuurin joukossa tuo keskellä jokea hengaava rakennus/laituri/mikälie oli kyllä melko huvittava näky.


Kapeilla kaduilla tallustellessa kului helposti tovi jos toinenkin, ja päiväsaikaan liikkeellä oli tietysti pääasiassa pelkkiä vanhuksia. Autoja ei kaduilla juuri näkynyt, vaan pääasiassa niitä raitiovaunuja, joiden kellot kilkattivat vähän väliä ilmoittaen varoitusta vähän liian lähellä käveleville jalankulkijoille. Kaupungin keskustaan oli myös pykätty mahtava suihkulähde, jonka ympärillä olevassa pikkupuistossa saattoi istahtaa hetkeksi melkein helteisessä kaupungissa.


Puistoja oli myös sen verran vähän väliä, että meikäläinenkin oikaisi useaan otteeseen. Aivan bikinikelejä ei kyllä ollut, enkä olis ehkä kehdannutkaan, sillä jo mun toppi+shortsit -asu oli sen verran erottuva pitkähihaisten ja -lahkeisten joukossa. Mutta kyllä tuolla hetken tarkeni köllötellä eli just sen verran, että malttoi jatkaa sen jälkeen vielä kaupunkikiertelyä!


Takaisin rannalla, jota ympäröi komeat puskat. Koitin ettiä reittiä miten olisin päässy käveleskelemään tuonne rannemmas, mutta en löytänyt, joten sain tyytyä tassuttelemaan pyörätiellä puskien vieressä. Aina välillä näin puiden välistä pilkahduksen joesta, joten kai se oli parempi kuin ei mitään..


Vanhojen talojen välistä pilkisti jotain sen verran erikoista, että oli pakko käydä tsuumailemassa lähemmin..


Tuo omituinen moderni, avaruusalusta muistuttava hökötys oli kaupungin taidemuseo, joka sekin oli pykätty pystyyn vuonna 2003. Ihan sisälle asti en menny, vaan tyydyin ihmettelemään tuota omituisen mallista hökötystä pelkästään ulkoa käsin.


Paluumatkalla takaisin hostellille heitin vielä silmäisyn Schlossbergille, joka oli komea myös alhaalta käsin katsottuna. Molemmat päivät kuluivat melko samalla kaavalla: aseman luota (pika)kävelyä, maisemien ja rakennusten ihastelua, puistossa makoilua ja kirjan lukemista sekä vähän lisää maisemien ja rakennusten ihastelua.

Graz oli lopulta melko pieni paikka ja aika nopeasti nähty, joten tuo kaksi päivää oli aivan soppeli aika siellä vierailuun!

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu