Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

archie gone lebanon

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

lauantai 23. lokakuuta 2010

San Francisco

Kirjoittelin jo aiemmin, että ostettin lentoja ameriikanmaalle. Sen maksamisen kans oli kuitenkin jotain ongelmia, eikä loppujen lopuksi saatukaan niitä lentoja, mitä piti alunperin saada. Huomattiin se pari päivää "ostosten" jälkeen, ja siihen mennessä lentojen hinnat oli nousseet! Oltais jouduttu maksaan 370 euroa ja vielä 25 dollaria matkalaukuista, per naama, joten se tuntu vähän turhan tyyriiltä. Venkslailtiin lentoja muutama päivä, ja tänään sitten ostettiin viimeinkin lennot! Lentoyhtiönä oli JetBlue, ja hintaa San Francisco-New York-välisille pileteille kertyi kahdelta 318 euroa. Ei paha, sillä tää hinta sisältää myös matkalaukut, joista olis siis American Airlinesillä pitäny pulittaa huikeita summia lisäksi.

Mutta ei siinä, homma on hoidossa ja nyt voi keskittyä stressaamaan autosta, sillä se pitäis saada vuokrattua vielä piakkoin. Ongelmia aiheuttaa meijän porukan nuori ikä, sillä seitsemän henkeä syövän auton ratin taa vaaditaan 25 vuoden ikä, ja meidän porukalta se löytyy vaan yhdeltä. Vu-huu siis!

Oon todella innoissani San Franciscosta, enkä millään malttais odottaa sinne pääsyä. Oonki tsuumaillu paikallisia The SF Style-katumuotiblogista, ja siitä saa myös hyvän käsityksen siitä, millaisia kamppeita kannattaa varata mukaan tuohon San Franciscoldiksikin kutsuttuun kaupunkiin.

The SF style
Elikkä heinäkuussa päälle pitkät housut ja puolipitkä paita. Ei varmaan siinä vaiheessa haittaa, kun muihin kaupunkeihin on ilmeisestikin luvattu hyvinki lämmintä.

Translation: I had some troubles with our SFO-NY tickets and I had to buy them again. It turned out to be a great thing, cos we found tickets with a better deal! Now we are going to use JetBlue instead of American Airlines, just because it was cheaper! I've been trying to get the SF feeling by looking at the SF style -street fashion blog.

Tunnisteet: ,

torstai 21. lokakuuta 2010

Mieleenpainuva tuliainen

Muistin tänään pukiessani, että määhän ostin Pietarista itelleni rintamerkin! Olin unohtanu sen muutossa ja nyt olin mielissäni kun sain kaivettua sen esille. Kyseessä on siis Venäjän armeijan kunniamerkki, jonka ostin paikallisesta armeijakaupasta. Hinta taisi olla jossain kolmen-neljän euron paikkeilla.

Juttu Pietarin armeijakaupoista löytyy muuten uusimmasta Mondosta! Rintamerkki on muistaakseni peräisin keskimmäisestä, eli Military Shop-liikkeestä. Suosittelen!



Hauskaa noissa rintamerkeissä oli se, että nuo kuvat oli mitä ihmeellisempiä. Mää valitsin ton delfiinin, joka ehkä on merisotavoimien merkki. Mukana oli ainakin pääkalloja ja muita merirosvohenkisiä tuotteita. Myös batmanin merkki tais vilahtaa jossain!

Translation: I bought a funny brooch in St. Petersburg last summer. It was sold in military shops, so I think it is actually a medal of honor. But what is the cute dolphin doing there!?

Tunnisteet: ,

'Cos this is LAPUA!


 

 Käytiin jokunen viikko takaperin Lapualla mimmien kans. Heli pakkas elokuussa kimpsunsa ja kampsunsa ja paineli Lapualle. Koska kaveria ei jätetä, paineltiin perässä, joskin vaan viikonlopuksi. Pihapiiri oli upea, ja se näytti upealta syysauringon paisteessa. Lapua oli muuten jees, mutta en ihan lämmenny sille keskustan tietyölle, sillä autolla ajaminen tuntui vähän turhan paljon vuoristoradalta.


Translation: I travelled to Lapua a couple of weeks ago with the girls. We had our bit of country living.

Tunnisteet:

maanantai 18. lokakuuta 2010

Muhvinseja ja lentoja


Leivoin tänään muffinsseja, niistä tuli hyviä, joten jaan reseptin teidän kanssanne:

Toffee-karpalo-kauramuffinssit

2dl sokeria
2 munaa
1½ dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1½tl leivinjauhetta
½dl sulaa voita
200g karpaloita
toffeekarkkeja

Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahdon joukkoon. Lisää lopuksi rasva ja viimeisenä jäiset karpalot. Asettele toffeekarkkeja haluamasi määrä muffinssivuokaan taikinan sekaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Ja niin, Janne ja Jani kävi, ja suunniteltiin meidän ens kesän road tripiä. Nyt reitti on selvä (ainakin melkein) ja päiväkohtainen aikataulukin on aluillaan. Ostettiin myös Karimin kanssa illan päälle pari lentoa, nimittäin OULU-HKI ja HKI-OULU-välille lennot Nykin lentojen yhteyteen, liput norwegianilta, yhteensä matkatavaroiden (6,30€/laukku/suunta) kanssa 80 eskoa naama. Lisäksi myös San Francisco - New York -lento on nyt hankittuna, lentoyhtiönä American Airlines. Skyscannerin kautta se lento noin 160 eurolla.

Onpahan nyt taas vähäksi aikaa.

Translation: I baked muffins today, they were a success! I also bought flight tickets for our USA road trip, now we have all the flight tickets we need!

Tunnisteet: ,

torstai 14. lokakuuta 2010

Archie 1 vuotta!

 


Aloitin tasan vuosi sitten blogijorinoinnin archie gone lebanon-otsikon alla. Silloin, tasan vuosi sitten, oli kolme päivää aikaa ylläoleviin maisemiin. Nyt on aika monta päivää enemmän. Onneksi tän vuoden aikana oon ainaki päässy sinne Libanoniin, niin en turhaa jorinoi lebanon-otsikon alla. Katotaan meneekö toinen vuosi!


Translation: I've been writing this blog for a year now. One year ago, I was going to NYC in three days. Now I have to wait more. Let's see if archie gone lebanon gets its second birthday!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Inka vs. kylmyys

Valkoinen aine maassa on lunta, tai ainaki pakkashuurua
Nyt se sitten tuli! Kylymä nimittäin. Aamulla ko heräsin, oli yks miinusaste, ja sehän riitti, sillä myös maa oli valakosena. Kaiken tämän kunniaksi esittelen teille mun taisteluarsenaalin talvea vastaan:

Violetit villahousut

Mikä oliskaan parempi taisteluasu talvea vastaan kuin riemunkirjavat villahousut? Jo pellehousuiksi kutsutut, violetit sydänkäyräpöksyt lämmittää mukavasti, ja pistelynki saa kuriin heittämällä alle IHONVÄRISET sukkahousut. Mun villahousut on siinä mielessä vielä vähän kesken, että tuohon on pakko saaha vyölenkit, sillä muuten voi olla että sattuu vahinko. Ja ainiin, naaman saa mukavasti piiloon paukkupakkasilta ympyrähuivilla, ja tää meikäläisen versio löyty lähetysseuran kirpparilta eurolla.

Sydänkalsarit
Oli villahousut miten hyvät tahansa, mikään tämän maan päällä ei voita mun rakkaita sydänkalsareita. Muutama vuosi sitten Luulajan Åhlensilta ostetut kalsarit on edelleen mun ykkössuosikki, ja arvaatte varmaan, että noita ei laiteta housujen alle, vaan niitä käytetään ainoastaan tilaisuuksissa, jolloin kalsareilla pääsee leuhottamaan. Mukana myös Karimilta pöllityt villasukat, jotka nekin lämmittää mukavasti.

Melkein kokovartalokalsari
Ja koska meikä vannoo kokovartalokalsareiden nimeen, piti mun hankkia sellainen myös itelle. Kyseessä on kuitenki vaan säälittävä wannabe-versio, sillä rahat loppu siinä vaiheessa, kun ostin siskolle 25-synttärilahjaksi oikean kokovartalokalsarin. Jäljelle jääneellä omaisuudella ostin sitten vastaavan, joskin hihattoman version. Kyllä sekin palvelee hyvin, mutta pakko myöntää, että tuo alkuperäinen versio jäi vähän kaivelemaan.. Ja huomatkaa mätsäävät pipo, kaulaliina ja lapaset, äitin tekemiä!


Huomasin tuossa, että munsta ei tuu ikinä muotibloggaajaa (vaikka tästä harha-askeleesta joku niin voisi erehtyä luulemaan). Itsensä kuvaaminen on maailman ikävystyttävimpää hommaa.

Ps. Terkkuja niille, joita ei palele!


Translation: I am ready for Winter!

Tunnisteet:

maanantai 11. lokakuuta 2010

Beyrouth



Tällä hetkellä, kun lämpötila on siinä kahen paikkeilla ja lunta voi tulla ihan minä päivänä vaan, vois olla siisti olla jossain muualla. Vaikkapa Beirutissa. Siellä on nyt yhtä lämmintä (vai pitäiskö sanoa viileää?) ku toukokuussa.

Translation: I would love to go back to Beirut.

Tunnisteet:

tiistai 5. lokakuuta 2010

M-I-E-L-I-S-S-Ä-Ä-N!

Voin kertoa että olin mielissään kun huomasin tännään facebookissa Norwegianin mainoksen. Lentoyhtiö alottaa nimittäin lennot Helsingistä Ouluun huhtikuussa, joten myös niillä, joilla ei opiskelijakorttia ole, on sen jälkeen mahdollista matkustaa suht edullisesti täältä Lapin perukoilta armaaseen pääkaupunkiimme. Ja sen lisäksi se mahollistaa luonnollisesti liikkumisen myös muualle. Jee!

Ja Oululaisetki saa muuten melkoista nannaa lentoliikenteen osalta, kun AirBaltic perustaa solmukohdan Ouluun 2012. Sitten päästään kunnolla nauttimaan halpalentoyhtiöiden tarjoamista palveluista. Toisaalta pitää vielä keksiä keino, miten sen tulevan lentelyn korvaa maapallolle.

Ja pahoittelut pikselimössöstä, mutta en keksiny muuta ko print screenin.

Translation: Norwegian starts a route from Helsinki to Oulu in April. That is going to make it so much easier to travel to Helsinki!

Tunnisteet:

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Microwave Caramel Apples




Eilen tullessani Sallan synttäreiltä huomasin jääkaapissa jotain nannaa. Karim oli nimittäin viimein tyhjentäny meijän jenkeistä ostaman Microwave Caramel Apple-paketin ja muuntanu tavalliset omput superherkuiksi heittämällä makean kerroksen siihen päälle.

Pakko myöntää, että herkut oli superäklömakeita, mutta aivan todella hyviä! Puolet herkkuompusta jäikin jääkaappiin odottamaan myöhempää tuhoutumista. Palanen jenkkifiilistelyä sopi kyllä tähänkin sunnuntaipäivään!


Translation: We bought a Microwave Caramel Apple-kit from NY last year and finally tasted them. Caramel apples were delicious, but just a bit too sweet (if it is possible!). I couldn't even finish mine.

Tunnisteet: ,