Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lapsi maailmalle

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Lapsi maailmalle

Tänään on ollu aivan mahtava postipäivä! Ensin tuli maailman parasta postia, sitten vielä makhlutaa, joten kovin paljon paremmin ei olis voinu mennä. Postiluukkuun oli siis tipahtanu jotain tämmöstä:

Taekwon-Do Life-lehden tuorein numero! Mikä tässä lehdessä sitten niin siistiä on, niin se, että meikäläinen on ollu päätoimittamassa tätä lehteä, ja tämä nimenomainen numero oli se mun ensimmäinen. Lehti ilmestyy vain kaks kertaa vuodessa, joten mitään kokopäivähommaa tuo ei todellakaan ole, mutta saa siihen yllättävän paljon aikaa kulutettua. Ja tietenkin syynättyäni koko printin huomasin ainakin kolme kirjoitusvirhettä. Voi vitsi, että ärsyttää.

Päätoimittajan naaman kohalla komeilee tällä kertaa siis mun naama. Aika jännä fiilis. Tuli ihan hulluna virtaa alkaa tehä jo heti joulukuussa ilmestyvää numeroa, kun näki oman työnsä jäljen noin selvästi! Tai oman ja oman, oman ja noin kymmenen muun tyypin, mutta silti!

Ja koska meikä on päätoimittaja, niin meillähän on tietenki tuolla Lifessä myös matkailujuttuja! Nyt tais olla kolme, joista yks oli kyllä MM-kisajuttu mutta kisat oli Argentiinassa joten se oli myös matkajuttu! Ehoton lemppari oli alla oleva juttu, jossa siis toimittaja kertoo omista kokemuksistaan siitä, millaista oli opettaa suomalaisena Taekwon-Doa Koreassa. Jännitävää!

Ihan pelkkää itsekehua tää postaus ei kuitenkaan oo, sillä täytyy myös mainita eräs ilmoitusluontoinen asia. Meikäläiset kävi nimittäin eilen allekirjoittamassa vuokrasopimuksen siitä taannoin mainitusta 22 neliön ekassa kerroksessa sijaitsevasta penthousesta, joten nyt on ressi loppunu ainaki kämpän suhteen. Ja muuttaminenki onnistuu varmaan suht helposti, sillä Kumpulasta Hakaniemeen ei oo niin pitkä matka.

Vaikka oon suht innoissani tästä mikrokokoisesta kämpästä, enemmän oon mielissäni kuitenkin siitä sijainnista. Asunto on tosiaan aivan Hakaniemen torin reunalla, joten keskusta on lähellä, rautatieasema on lähellä, kaikki on lähellä! Minnekään muualle ei tarvi pyöräillä ko töihin, joten en valita. Jee!

Tältä näyttää meijän tulevan, 1800-luvulla rakennetun kotitalon sisäpiha! Jee!

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu