Asuntoja viilennetään tuommosilla tyylikkäillä verhoilla, millä blokataan valo koko asunnosta

 Beirutissa on melekoisen kuuma! Hiki virtaa niskassa, kaulassa, säärissä ja oikein mukavasti myös polvitaipeissa. Eilen joku oli kuulemma pyörtynyt tuohon Karimin mummon talon eteen, kun on niin kuuma eikä Ramadanin aikaan voi tietenkään juoda vettä jos aurinko vielä porottaa. Mietin vaan että mitä se tyyppi sano siinä vaiheessa kun ambulanssimiehet oli laittamassa tippaa sille, alkoikohan se möykkäämään että ei tippaakaan nestettä kehoon ennenkuin aurinko laskee. No, sitä ei kai saada ikinä tietää.

Munsta on ollu hirveän hauska seurata, että vaikka ruokaa syödään vasta puoli kahdeksalta illalla (se on täällä se aika kun aurinko on riittävän alhaalla), touhutaan ja puuhaillaan keittiössä silti jo iltapäiväkahdesta. Pitää tehä salaattia (fättoush), paistaa lihaa (lähme), leikata tomaattia (banadura) ja kaikkea muuta ruokaa, kunhan sitä on hirveästi. Kuten pääsin jo  pröystäilemään, meikän sanavarasto on taas karttunu. Ei mitenkään hirveästi mutta ees vähän. Opin joskus viime viikolla kertomaan ammattini, mikä oli melko hieno juttu. Toistelinkin sitte lausetta "änä sahhaafiie" loppuillan, etten varmasti unohtaisi sitä sanaa.

Ramadan-ilottelua naapurikadulla

 Nää Karimin mummon huudit on aika karut. Oon tietenki ymmärtäny jo aiemmin että tämä on sitä kaupungin halvinta aluetta ja täällä ei asu muita kuin sunnimuslimeja ja muuta, mutta nyt vasta tällä reissulla oon alkanu oikeasti nähdä, millaista täällä on. Kadut on ihan sairaan likaisia, eikä niille tulis mielen viereenkään istahtaa. Roskikset haisee ihan älyttömän pahalle ja jos ne sattuu olemaan täynnä, kipataan jätteet nätisti siihen viereen kadulle, kyllä ne joku käy siitä poimimassa. En myöskään oo koskaan aikaisemmin kiinnittäny huomiota siihen, että ihmiset oikeasti tuijottaa. Vaikka Karim on ruskea kuin papu ja mullakin on vähän orastavaa rusketusta, saadaan me katseita erityisen paljon tällä alueella. Vaikka esimerkiksi Karimin sedän vaimo on paljon vaaleampi kuin minä!!! Mutta niin, ehkä  meistä paistaa se että ollaan ulkomaalaisia. Eilen ajattelin, että koska saadaan joka tapauksessa ne kaikki tuijotukset ja huomio osaksemme, kaivetaanpas se järkkäri sitten esiin ja ikuistetaan nämä huudit myös teidän kaikkien iloksenne, tämän kirjoituksen kuvitus on siist täältä "kotihuudeilta".

Ei menny kovin kauaa siinä kuvatessa, kun joku ystävällinen mies tuli kysymään että mitä siinä kuvaillaan ja että tiiänhän minä että täällä ei voi kuvata joka paikassa. Vaikka asia oli itsestäänselvä -
poliisia tai sotilaita ei kuvata, tuli sen jälkeen mietittyä kahesti että mitä tässä nyt kuvataan. Jännä siinä mielessä ku juuri missään muualla ei oo tullu mietittyä, että voiko tätä nyt kuvata ja lähinnä oon miettiny että kehtaako kaivaa kameran siitä syystä, että näytänkö liikaa turistilta. No, eipä kyllä tulis mielen viereenkään kuvata noita sotilaita, varsinkaan kun  tietää niillä olevan kovat piipussa.

Näkymä Karimin mummon parvekkeelta naapuritaloihin (ja -palmuihin!)

Tageja paikalliseen tyyliin

Ramadanin kunniaksi ympäri kaupunkia on rakennettu tuommosia älyttömän kokosia koristeita

Valokuvaamisilojen lisäksi ollaan nautittu vatsataudista. Ihan turistiripuliksi tätä ei voi kutsua, sillä maha on ollu rullalla mun ja Karimin lisäksi myös sen mummolla ja serkulla, joka myös asuu täällä. Maanantaina oli Karimin sairaspäivä, kun se ei voinu muuta ku maata sängyssä johonki iltakuuteen asti, jonka jälkeen pystyttiin olemaan sosiaalisia ja menemään sen sedälle nauttimaan Ramadan-ateriaa. Mun ilon päivä oli tiistai, kun en päässy koko päivänä sängystä ylös vatsakivun, kuumeen ja migreenin takia. Kävin puoli kasilta moikkaamassa niitä jotka oli tullu tänne syömään, istuin sohvalla puoli tuntia säälittävän näköisenä ja painelin takas nukkumaan, kunnes heräsin seuraavana iltapäivänä yhdeltä. Että oikein mukavasti meni!

Eilinen oli melko mielenkiintoinen päivä sen takia, että ei ollu sähköä! Yleensä sähköt on siis poikki kolme tuntia joka päivä, ja niissä ajoissa on joku logiikka mikä ei vaan mahdu meikän aivoihin. Tänään oli kuitenki niin että ko sähköt oli tullu takas sen kolmen tunnin tauon jälkeen, meni ehkä puoli tuntia ja sähköt meni taas. Siinä vaiheessa ei kauheesti aateltu asiaa ku kaasuhella toimi kuitenkin aivan mainiosti. Mentiin ulos ja ku illalla joskus yheksän aikaan tultiin takas ei ollu vieläkään sähköä. Ei kai siinä muuten mutta täällä on siihen aikaan jo aivan  pilkkopimeää, niin meno ei tosiaankaan oo mitä mukavin. Kaduilla oli kyllä sähköä, sen verran iloisesti katulamput paisto, mutta sisällä ei. Karimin sedällä on kauppa tuossa aivan vieressä niin otettiin sieltä sitten sähköt, ja aikamoiset johtoviritelmät meni tuosta parvekkeelta aina sinne kauppaan asti. Mutta olipahan valoa!

Tämmöstä näkyis parvekkeelta auringonlaskun aikaan, mut sillon pitää olla syömässä!

Karim kattelemassa iltamaisemia

Oon aikamoisessa uutispimennossa täällä kun ei oo tosiaan nettiä ja pitää käyä aina jossain  starbucksissa missä sielläkin netti maksaa (!!!!) 10 dollaria viideltä tunnilta niin ei tuu paljon lueskeltua uutisia. Libanon on kuulemma tosiaan se maa, missä on maailman huonoimmat nettiyhteydet, joten aika hyvin mennee. Nii että kertokaahan, miten siellä Suomesa mennee?