Viikko Istanblissa

Äh, tässä sitä taas ollaan, reissun viimeisessä illassa! Kulunut viikko on ollu täynnä toinen toistaan siistimpiä kaakelikoristeita, kovaäänisiä rukouskutsuja ja paaaaljon kävelyä. En muistanutkaan miten paljon kaupunkilomalla tulleekaan käveltyä. Jenkkireissulla oltiin suurin osa ajasta pyllyt liimattuna auton penkkeihin ja Libanonissakaan ei oo kauheesti kävelty kun on niin kuuma. Täällä on kuitenkin ihan toinen juttu. Kuuma on kyllä, mutta onneksi vaan jotain kolmenkympin korvilla niin sitä jaksaakin kävellä paikasta toiseen.

Meillä oli tämän reissun aikana tosiaan kaksi majapaikkaa, ensimmäinen oli bada bing-niminen hostelli, missä yövyttiin kolme yötä. Se sijaitsi Beyoglussa, eli tuolla modernimman keskustan huudeilla. Yöt oli aivan karseita, sillä meidän kuuden hengen dormihuoneessa oli aivan älyttömän kuuma ja Karimin yläpuolella nukku jenkki, joka tuli huoneeseen keskellä yötä kauheassa räkäkännissä ja aloitti kuorsausserenadin. Sen kunniaksi herättiin ekana aamuna joskus seittemältä, mutta vissiin totuttiin siihen ku muina öinä nukuttiin jo vähän enemmän.

Ekojen päivien aikana nähtiin tosiaan kaikki, mitä oltiin viikon aikana suunniteltu näkevämme. Oltiin kuitenkin onneksi ostettu Beirutista ennen lähtöä Lonely Planetin Istanbul-opas (jota en tosiaankaan suosittele), joten siitä pysty tsekkaileen paikkoja. Tähän väliin täytyy muuten sanoa, että harmitti vähän sillä hetkellä kun ostettiin nuo lennot ja tajusin että sielä kotona kirjahyllyssä makkaa iloisesti Mondon Istanbul-opas. Siitä olis varmasti ollu vähän enemmän hyötyä ko LP:stä, mutta olipa tuokin ihan ok.

Libanonin tapaan myös Turkissa vietetään isoin menoin Ramadania, paitsi että täällä se on Ramazan, ja välillä vähän hävetti kulkia kaupungilla ja mussutella samalla ruokaa toisten tullessa vastaan paastoten. Vanhan keskustan eli Sultanahmetin huudeilla sijaitsee Hippodrome, jonka alueelle kokoontuu iltaisin tosi paljon muslimeja kuunteleen rukouskutsua ja syömään sen jälkeen. 

Tällä reissulla näky myös kattoterassi poikineen, sillä tuntu että noin joka toisessa kahvilassa, ravintolassa tai baarissa oli "GREAT VIEW" ja muuta mukavaa. Mutta ei sillä, kyllä hyvissä maisemissa kehtas teetä lipitellä, vaikka meikästä tuo turkkilainen tee maistuukin aivan uunikintaalle. Ja don't be fooled by the pictures, me syötiin kebapia, vaikka siitä tosiaan kuvia ei olekaan. Ei niin paljon ko olisin toivonu, mutta kuitenki tuli mussuteltua muutama annos kebapia. Ekan kerran meitä huijattiin karvaasti, ku erehdyttiin tilaamaan rullat ja sitten vasta kysymään hinta, 4,5 euroa kipale, eikä siinä vaiheessa auttanu muu ko toivoa että oltais ninwessä.

Tän huijauksen jälkeen osattiin olla vähän valikoivempia, ja löydettiin ihan hyviä diilejä. Halvimmillaan taidettiin saada kebap-pita eurolla, joten kyllähän se käy, ainakin matkabudjettiin. Turistihuijauksesta tuli muuten mieleen tää kengänkiillottajien harjanpudotushuijaus. Se lienee joillekin varmaan tuttu mutta kerron silti koko kuvion. Eli noilla kengänkiillottajilal on semmoset kuljetettavat kiillotusalustat, joissa on kiinni kaikki välineet, harjat ja aineet ja muut. Muutaman kerran kun semmonen (ylleensä) suht nuori kiillottajapoika käveli joko ohi tai vastaan kiillotusvermeidensä kanssa, sattu siltä putoamaan harja juuri meidän kohdalla. Koska tiedettiin tää homma etukäteen, ei reagoitu mitenkään. Tarkoituksena näillä kavereilla oli siis antaa meidän nostaa harja ja sitten kiillottaa kengät kiitokseksi ja kertoilla ummet ja lammet siitä, miten köyhiä ne on ja miten kurjaa elämää ne elää ja muuta, jotta saa tyhymät turistit maksamaan lopulta siitä kiillotuksesta, yleensä paaaljon suurempi summa, mitä se alunperin maksaisi.

Välillä harjat kolisi oikein komeasti, kun kiillottajapojat käveli ohitse, ja jossain vaiheessa alko tuntumaan siltä että niillä on tyyliin joku nappi siinä vempeleessä, mitä painamalla harja putoaa. Siinä vaiheessa ei voinu muuta ko miettiä, että hankkisivat pojat nyt oikeita töitä. Mutta toisaalta, miksi vaivautua jos tuo toimii?

Löydettiin yks ilta ihan mukava kahvila, jossa oli tietenki sen tutun mahtavan näköalan lisäksi ihan kiva tunnelma. Katot ja seinät oli vuorattu tyylikkäillä itämaisilla matoilla, tyypit poltteli vesipiippuja (pulpulpul) ja lipitteli teetä. Mentiin sinne istuskelemaan ja Karim löysi tammen, tai siis daaman. Se opetti mut pelaamaan sitä ja siinä vierähtikin sitte tovi jos toinenki, ku meikä eka en oikeen osannu mutta sitten alakoin jopa vähän ymmärtämään sen pelin kulkua.

Mietiskelin tuossa äsken iteskseni että tuohan olis siisti peli kotia, kunnes tajusin että meillä on se lipaston laatikossa, joten ei täsä muuta ko tammea pelaamaan!

Tänään oli viimeinen päivä ja käytiin sen kunniaksi Aasian puolella laivalla ruokakaupassa ja illalla rannalla kattelemassa auringonlaskua ja muita rantameininkejä. Huomenna lento takas Beirutiin ja siellä vielä viikko. Meikäläisestä ei varmaan kuulu ens viikolla, ehkä sitten sen jälkeen. Ens viikolla nimittäin on luvassa niinkin jännää ku autolla ajaminen Libanonissa, pitäkää peukut pystyssä että säilyn hengissä!