Mad World

Kävin aamutuimaan hakemassa postista paketin, jota oon oottanu viikon. Maanantaina julkaistu Madventuresin uusi Mad World-kirja painaa melkein kaksi kiloa, ja sisältö on sen mukaista, painavaa luettavaa. Oon tässä ehtiny opusta vähän selailemaan, ja huomasin jumittavani lukemaan muutaman sivun mittaisia pätkiä Madventures-miesten matkapäiväkirjoista pitkäksi aikaa. Sen tuloksena himoitsen nyt matkaa Afrikkaan tai Kaakkois-Aasiaan, paikkoihin jotka on ollu mun matkakohdelistassa jossain aivan muualla ko siellä terävimmässä kärjessä.

Harkitsen tosissani skippaavani ensi kevään ja kesän suunnitellut reissut ja matkustavani sen sijaan Afrikkaan kuukaudeksi. (Niin mikä matkakumppanin mielipide?) Tai vaikka Burmaan testaamaan, pääseekö mun ammatilla edes ensimmäistä rajanylitystä läpi.

Kun miesten matkakertomuksia lukee, tulee itelle todella tylsä olo. Meikäläinenhän on vaan reissannut länsimaissa, ja kaikkein eksoottisin paikka lienee Karimin mummola, joten sekään ei mitenkään supereksoottinen ole.

En oo sen kummempi reissaaja, tai siis travelleri kuin ne, jotka varaa Finnmatkoilta kahden viikon pakettimatkan Thaimaahan tai Mallorcalle, vaikka oon nämä vuoden itelleni koittanu erheellisesti uskotella. Ei sillä, että todellinen travelleri-status nyt olisi se, mitä havittelisin tai jotain mikä minusta tekisi uskottavamman reissubloggaajan. Kukin tietää itse, missä reissaa mutta nyt munsta tuntuu, että voisin kyseenalaistaa omat himokohteeni.

Ehkä olisi siis aiheellistä jättää se synttärilahjaksi kaavailemani samsonite tilaamatta ja alkaa suunnitella reissuja jonnekin siistiin paikkaan, mitä varten olis viimein aika hankkia sen matkalaukun sijaan vaikka hepatiittirokotus, jota ei mun pullamössömatkakohteissa ole vielä tähän päivään mennessä tarvinnut.

Tottahan olis että myös läheltä löytyy päräyttäviä kohteita, ja niitä voi löytyä jopa niistä paikoista, minne oon suunnitellut matkustavani ens vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Silti en voi olla haaveilematta esimerkiksi Keniasta. Pitäis matkustaa johonkin semmoiseen paikkaan, missä mun kaltainen reissaaja, joka kuvittelee omistavansa reissukokemusta ja tietoa siitä, miten matkalla käyttäydytään, oliski aivan paskat housussa tilanteessa, jossa ei oo ollu koskaan aikaisemmin.

Ja mikä matkailutoimittaja se semmoinen on joka matkustaa vaan maissa, joihin pääsee mukisematta myös kansainväliset toimittajat? Voin kertoa että harmittaa, etten viime kesänä edes yrittänyt käydä Syyriassa vaikka olin huudeilla, sillä juttujen perusteella ei siellä niin vaarallista olis ollut.

Ellei muuta, sai tämä kirja mut ainakin kyseenalaistamaan reissutottumukseni. Katsotaan, näkyykö siitä tulevaisuudessa mitään konkreettista.