Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pyhäjoen helmi

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Pyhäjoen helmi


Vitosluokalla kiipesin ekaa kertaa mummolan vintille. Se oli rakennettu niin, että sinne ei päässyt sisältä asunnosta vaan sinne piti kiivetä tikapuita pitkin ulkopuolelta. Siellä ei ollu mitään valoa tai muuta, pelkästään valtava kasa sahanpurun sotkemia vaatteita. Ei kuitenkaan mitä tahansa vaatteita, vaan mun äidin ja sen sisarusten vanhoja vaateaarteita: 70-luvun leveälahkeisia housuja, pitkäkauluksisia nappipaitoja, korkeakorkoisia tolppakenkiä (joista oli parit hukassa jossain sen vaatekasan uumenissa) ja kulahtaneita paitoja. Suurin osa niistä oli vähän reikäisiä tai muuten kuluneita, mutta joukossa oli muutamia ehyitä vaatteita.

11-vuotias Inka rakastu näihin vaatteisiin. Muistan kulkeneeni ylpeänä superleveälahkeisissa farkuissa ja luonnonvalkoisessa kauluspaidassa kouluun. Kohta kaverit jo arvas, että kaikki mun hieman erikoiset vaatteet oli mummolan vintiltä. Supersuokkariksi on jääny mieleen tummansiniset leveälahkeiset farkut, joissa on flanellivuori. Miettikää miten siistit, talvella ei tarttenu laittaa erikseen kalsareta!

Rakkaus vanhoihin vaatteisiin on vieny mut monille kirppareille, mutta perjantaina se vei munt Pyhäjoelle. Asustetalo Perkiömäki sijaitsee Pyhäjoen keskustassa ja on oikea vintage-rakastajan aarreaitta, ja sitä se oli myös meikäläiselle.




Yli 60 vuotta sitten perustettu kauppa myy tuotteita, joita sen omistaja Taimi Perkiömäki on vuosien varrella kauppansa valikoimaan haalinut. Suurin osa tuotteista on kotimaisia, osa yrityksistä jotka on lopettaneet toimintansa vuosia sitten. Joukossa on myös esimerkiksi ranskalaisten tekemiä vaatteita.

Putiikissa myydään kaikkea kengistä alusasuihin ja mekoista talvitakkeihin. Oli melko suuri houkutus olla ostamatta yhtään takkia, sillä 70-luvulla tehdyt Luhdan takit (jotka silloin vielä valmistettiin Suomessa!) olis varmasti lämmittäneet melkoisen mukavasti koko pitkän talven.




87-vuotias Perkiömäki työskentelee edelleen liikkeessä, ja ainakin meitä Maukan kanssa hän tykkäsi jututtaa pitkän tovin. Kaupassa oli todella paljon hypisteltävää, ja ellei vintagekamat muuten iske, löytyy tuolta aivan älyttömän hyviä juttuja naamiaisiin! Tästä tuli ainaki meikän vakivierailukohde aina Pyhäjoen ohi ajaessani.

Kotimaan reissailu on muutenki jääny viime aikoina vähän maailmankiertueen alta piiloon, mutta tän helmen löytäminen innottaa ainakin mua löytämään Suomesta lissää siistejä juttuja.

Asustetalo Perkiömäki, Kuntatie 2, Pyhäjoki

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu