Tiukkaa reeniä Espanjassa

Noniin, viimein takaisin kotona. Tosiasiassa palattiin kotiin jo eilen illalla joskus yheksän aikaan, mutta olin siinä vaiheessa sen verran nuutunu että hampaiden harjauskin oli meikästä kultamitalin arvoinen suoritus. Tässä alakaa pikkuhiljaa olla takasi tässä maailmassa, joten lienee aiheellista kerrata viime viikon tapahtumia.

Pirkkalan lentokentällä meille tosiaan ilmoitettiin, että Italian yleislakon vuoksi meidän lento olis pari tuntia myöhässä ja kun kyseltiin olisko Italiasta lähtevä jatkolentoki myöhässä, eivät ne osanneet sanoa muuta kuin että se ei ole ainakaan peruuntuineiden lentojen listalla. Tämän tiedon kanssa noustiin sitten koneeseen toivoen, että meidän jatkolento olis tosiaan myöhässä. Ja niinhän se oliki - onneksi. Lento oli sen pari-kolme tuntia myöhässä joten matka meni melkein kuin suunniteltu! Odoteltiin Milanon kentällä vajaa tunti ja lopulta löydettiin ittemme Alicantesta, jes!

Maisemat Alicanten ja Benidormin välillä oli aikamoiset. Mietittiin että siltä Libanonissa varmaan näyttäisi, jos ei olis ollu sotaa. Ei kuitenkaan ehditty kauheesti ihailla niitä maisemia, sillä koko viikko oli täynnä pitkiä päiviää. Aamulla herättiin seiskan aikaan, napattiin aamiainen mukaan, käveltiin kolmen kilometrin matka hotellille jossa Convention järjestettiin ja treenailtiin ja istuttiin luennoilla ja workshopeissa koko päivä. Ohjelmaa oli aamuysistä iltaysiin, pitäen sisällään yhen kahen tunnin lounastauon. Voitte siis kuvitella että kaupunki jäi oikeastaan kokonaan näkemättä.

Treenit ja muu ohjelma oli kuitenkin sen verran mahtavia, että nähtävyyksien ihastelu ei käyny mielen vieressäkään. Kolmena ekana päivänä järjestettiin IIC eli kansainvälinen opettajaseminaari, jonka lisäksi istuttiin vielä tuntikausia eri luennoilla tai osallistuttiin workshopeihin. Kaks viimestä päivää oliki sitte vaan workshopeja. Harmittaa valtavasti että missattiin viimeisen päivän kaksi luentoa aivan kokonaan, sillä meidän piti rientää lennolle.

Opittiin conventionin aikana esimerkiksi lasten opettamisesta, dosta eli Taekwon-Don henkisestä puolesta ja lajin markkinoinnista. IIC:llä oli opettamassa ITF:n eli kansainvälisen Taekwon-Doliiton tekninen komitea joka koostui kolmesta suurmestarista, mutta sen lisäksi paikalla conventionissa oli ITF:n presidentit, eli toinen kolmen hengen joukkue suurmestareita. Siihen päälle vielä kaikki mestarit, ja meikä oli aivan pihalla. Suomessa ei oo yhtään mestaria, joten en oo todellakaan tottunu siihen että niitä pyörii ympärillä valtavat määrät. En uskaltanu puhua niistä kenellekään ja kumartelin vaan menemään aina kun joku heistä sattui kohalle. Mahtava tapahtuma, mutta noin korkeiden vyöarvojen läsnäolo aiheutti meikälle ainaki ongelmatilanteita, miten käyttäytyä. Suomalaisten käsitys kohteliaisuudesta (=ei puhuta, katsota silmiin tai muuta vaan annetaan olla aivan rauhassa) mitä luultavimmin eroaa esimerkiksi Nicaragualaisen käsityksestä.

No, Convention oli joka tapauksessa kaikkien aikojen paras lajitapahtuma mihin oon ikinä osallistunut, ja jos näitä aletaan nyt järjestää (tämähän oli siis kaikkien aikojen ensimmäinen), meikäläinen on ainakin mukana, riippumatta siitä missä se on.

Ja siihen paluumatkaan. No, lähettiin hotellilta sunnuntaina klo 11, onnikka lentokentälle lähti klo 12, lento Alicantesta Zaragozaan lähti joskus kahen aikaan, siellä tuntikausien odottelun jälkeen lähettiin Lontoon Stanstediin joskus puoli 11 illalla, siellä yö ja aamulla seiskan aikaan lähettiin kohti Tamperetta. Siellä oltiin 12 aikaan, lentokentältä siskon tykö syömään, kolmen maissa junaan ja yheksältä kotia. En halua ees laskea montako tuntia tuossa on, mutta onpahan ainakin matkustettu!