Kieriskelyä aalloissa

Yks Libanonin reissun kohokohtia oli Waves, eli Karimin pitkään kehuma vesipuisto! Alunperin oli haaveissa mennä sinne jo vähän aiemmin entä viimisellä viikolla, mutta koska vasta sillon oli käytössä auto ei haaveet toteutuneet aivan ajallaan. Aaltoileva vesipuisto sijaitsee siis vuorilla Beirutin lähellä eikä Libanonissa oo vielä tähän päivään mennessä hoksattu semmosta asiaa ko julkinen liikenne (no okei, onhan siellä ollu mutta sitten tuli sota), me ei päästy sinne millään muulla kuin autolla, jota siis odoteltiin.

Ratin taa päästyämme kirmattiin suoraan aalloille, ja suolaisen 35 000 (noin 17 eskoa) liiran sisäänpääsymaksun jälkeen oltiin hetkessä altaalla. Riemu loppui lyhyeen kun noin 17-kesäinen hengenpelastaja iski pillin suuhunsa ja alkoi viheltää täysiä tuijottaen meikäläistä. Tää kaveri oli ilimeisesti käyny jonku käsimerkkien kesäkurssin, sen verran tiuhaan se kättään päänsä päälle laittoi aivan ihme asennoissa. Kumpikaan meistä ei oikeen osannu tulkita noita paikallisia käsimerkkejä joten Karim päätti käyttää tuota perinteistä kommunikoinnin keinoa ja kysyä muutaman metrin päässä olevalta hengenpelastajalta, mikä on ongelma.

No ongelmahan oli minä. Tai siis mun hiukset. Vaikka mulla oli päässä tiukin nuttura mitä olisin voinu tehä, se ei kelvannu, vaan hiukset piti peittää. Tähän väliin voin kertoa että kun olin jo melkein kuukauden koittanut kestää sitä että mua tuijotettiin joka ikisessä paikassa minne menin mun pukeutumisen vuoksi (olen pahoillani jos sillä oon loukannu joitakin ihmisiä, mutta en yksinkertaisesti kyenny laittamaan pitkiä housuja ja pitkähihaista paitaa päälle 40 asteen auringonpaisteessa), ja tässä vaiheessa alkoi olla jo raja vastassa. Olin iloinnut että kerrankin voi olla auringossa  vähissä vaatteissa tuntematta ittiään rikolliseksi, ja nyt mulle sanottiin että mun pitää peittää mun hiukset. Se ei menny jakeluun.

Mulle ei perusteltu lainkaan sitä, miksi mun pitäisi hiukset peittää. Luultavasti siinä on takana joku ihan järkevä hygieeninen syy, mutta sillä hetkellä siltä jätkältä tultuna se asia vaan ärsytti ja ihmetytti aivan valtavasti. Nujerrettuna paineltiin alueella sijaitsevaan uimatarvikekauppaan ja ostettiin mulle uimalakki.

Ei varmaan tartte mainita, että tunsin itseni täydellisen idiootiksi se päässä. Eniten mua harmitti se, että mulle ei perusteltu sitä miksi se piti pukea ja että en todellakaan halunnu laittaa sitä päähän. Uimahallissa se olis ok, mutta entä tommosessa lihatiskihenkisessä vesipuistossa? Ei meikästä. Toki myös muilla naisilla oli pitkä tukka peitettynä, mutta useat lapset rillutteli vedessä tukka hulmuten puhumattakaan pitkätukkasista miehistä.

Kunhan pääsin yli siitä nöyryytyksen tunteesta paineltiin liukumäkiin ja altaalle, ja siitä reissusta tuli aivan mukava. Ehkä ei aivan hintansa arvoinen, mutta päästiinpähän uimaan. Beirutissa ei tosiaan voinu käydä uimassa kun ranta ja vesi oli niin likaisia. Karimin sisko kävi siellä uimassa kesäkuussa ja vietti seuraavan päivän oksennustaudissa, joten me ei sitä virhettä aiottu tehä.

Loppukevennyksenä vielä tämän meikän kauhean valituksen päätteeksi kuva minusta uimalakissa, nauttikaa: