Aamutreenit Grand Canyonilla

v

Päätettiin jo jokunen kuukausi sitten, että kun mennään Grand Canyonille, mennään sinne nimenomaan katsomaan auringonnousua. Ja niin me tehtiin! Rossailtiin hyvissä ajoin Flagstaffiin, taidettiin olla perillä jo viiden maissa. Siitä sitten vedettiin pihvit naamariin ja mentiin viettämään reissun vihoviimeinen motelliyö! Tosi outoa oli se, että siinä vaiheessa oltiin vasta reissun puolivälissä, mutta silti tuntu että ollaan jo lopussa kun viimeisen motelliyön lisäksi edessä ei ollu ku aivan muutama hassu ajopäivä! Mutta täsä on vielä pari viikkoa jäljellä, joten ei tunnu niin pahalta! :)

Laitettiin herätyskellot kilikattamaan yhdeksi, siis yöyheksi!!!! Tai oikiastaan pojat laitto ja herätti meijät soittamalla yhen maissa, sillä jostain syystä meidän kännykän herätyskello ei oo herättäny vielä yhtenäkään aamuna, en tiijä mikä sillä on. Mutta voitte uskoa että väsytti jonku verran nousta, kun uni olu tullu siinä kymmenen maissa ku oli pitäny roikkua vähän netissä.

No, ei auttanu kuitenkaan jäähä nukkumaan sillä suuntanahan oli tosiaan ei enempää eikä vähempää ku Grand Canyon! Mää otin sen parin tuntia kestävän ajovuoron Flagstaffista kanjonille, sillä ajattelin olevani viekas ja saavani sitten nukkua koko päivän autossa muiden rossaillessa menemään!

Ajomatka kanjonille meni ihan mukavasti, porukka oli niin innoissaan että juuri kukaan ei nukkunut joten meikäläisellä riitti seuraa. Oli vähän jännää lähteä ajamaan jenkeissä pimiällä, sillä se oli meikälle eka kerta ja vähän jännitti myös sen takia että ajettiin ekaa kertaa oikeesti pientä tietä (eli samankokosta tietä mitä esimerkiksi Kuusamontie) ja vielä keskellä mettää. Katottiin kartasta oikeen maisemareitti että mennään jonku luonnonpuiston läpi, mutta voitte arvata että ei siinä pilkkopimeässä oikeen ymmärretty arvostaa maisemien kauneutta.

Rossailin siinä menemään pitkin pimeää tietä kunnes näin tien vieressä sen mitä oon koko reissun oottanu, eli BAMBIN!!! Kiiluvine silmineen ja pystykorvineen niitä oli muutamakin tien vieressä, ja miten pieniä ne oli! Ja hirveen hellyyttäviä siihen asti ku tien vieressä seiso yhtäkkiä urosbambi aivan järkyttävän kokosine sarvineen. Säikähettiin koko porukka aivan sairaasti mutta onneksi se oli tosiaan siinä tien vieressä eikä tiellä, sillä nuo jenkkiautojen valot ei oo aivan siitä parhaimmasta päästä.. 

Kun saavuttiin kanjonille siellä oli aivan mustaa. Kello oli siinä vaiheessa puoli neljä eli auringonnousuun oli vielä tunti aikaa. Se käytettiin torkkumiseen autossa ja Ismo kävi vähän seikkailemassa pilkkopimeällä parkkipaikalla, siellä ei siis ollu valon valoa. Puoli viiden aikaan lähettiin ettimään näköalapaikkoja, ja hyvä löydettiinki! Harmi että aika moni muuki auringonnousun ihailija oli sen hoksannut joten vaihettiin sitten pari kertaa paikkaa ennen kuin saatiin olla rauhassa.

Ja oli ihan siisti fiilis kun eka on kulukenu jossain jo hyvän tovin ja istustellu siinä eikä oo nähny mitään ku on niiin mustaa, ja yhtäkkiä aurinko pilkottaa vuorten takaa ja näkee sen vieressä olevan valtavan kanjonin! Ehkä reissun siisteimpiä hetkiä.

Koska ollaan  kaikki TKD-henkisiä ihmisiä, piti kanjonilla ottaa tietty sivupotkukuvia. Jääköön tämä meikän reissun ainoaksi. Janne ja Karim raahas tosiaan pukunsakin mukaan aivan vain tuota hetkeä varten, ja olihan ne kuvat tietty melko komeita. Nyt voin sitte loppureissun nauraa Karimille kun se tuskastelee miten laukku ei mahu kiinni. Mää luotin hyviksi havaittuihin haaremihousuihin, jotka toimii potkukuvissa aivan mainiosti!

Oli muutenkin tosi jännä pitää pitkiä housuja tosi pitkästä aikaa. Lämpötilat on olleet sen verran plussan puolella että oon viihtyny shortseissa ja hameissa, mutta ko lähettiin yöllä ajamaan lämmintä ei ollu ku 15 astetta, joten oli pakko nykästä vähän vaatetta päälle. Kylmimmillään matkan aikana mittari näytti kaheksaa, mutta aika nopiaa ilima lämpeni sitten siitä ku aurinko alko paistaan. Tais olla parhaimmillaan lähempänä 40 astetta tuona päivänä, siinä vaiheessa mustilla haaremihousuilla tuli aika kuuma.

Fiilisteltiin maisemia joku viis tuntia, ja sen jälkeen ku nukahettiin kanjonia kiertävään bussiin päätettiin että nyt on aika jatkaa matkaa. Oli aivan mahtavaa päästä takapenkille kuorsaamaan ja välillä tiirailemaan maisemia. Pojat hoiti ajohomman hienosti, vaikka kuulemma väsyttikin aika paljon. Lähettiin siitä sitten ajelemaan kohti Las Vegasia!

Translation: One night the alarm clock woke us at one am. It was kinda difficult to wake up after three hours of sleep but we had no choice, the destination was too cool to miss. I sat behind the steering wheel, tried not to drive over any deers and drove to Grand Canyon to see the sunrise. Karim and Janne took their Taekwon-Do suits with them to get cool pictures, and I think the pictures are semi-ok. We spent five hours enjoying the amazing view and continued to Las Vegas.