Pastel de nata - Portugalin lahja maailmalle

Siinä se nyt sitten on, tuore pastel de nata com canel

Herkkusuu-Inka täällä terve! Yksi Lissabonin -reissun kohokohtia oli, kun saavuttiin Ainon ja rinkkojemme kanssa Annen kämpille. Koska Anne ei ollut vielä kotona, otti meidät vastaan kaks sen kämppistä, saksalainen Kristian ja japanilainen Toshimi. Siinä niitä näitä jutustellessamme (ei paljoa irronnut, kun takana oli 24h matkustamista eikä tajuttu ko noin 40% siitä, mitä ne puhu) kaverit vinkkasi keittiön pöydällä ollutta laatikkoa, että Annella on meille pieni yllätys. Ei paljon jaksanut siinä vaiheessa leivokset kiinnostaa, ja vasta kun Anne tuli kotiin ja esitteli meille laatikon sisällön, alkoi mieli muuttua.

Laatikosta paljastui kolme pastel de nataa - leivosta, joista muodoisui reissun aikana yksi Portugalin superlemppareista. Hirveän hehkutuksen saattelemina kaadettiin päälle vähän kanelia ja ängettiin leivoksia ääntä kohti. Rapeaa voitaikinaa, jonka sisällä on reilusti vaniljakreemiä eli suomalaisittain vääpelinräkää - NAMS! Ainoa ongelma oli kaneli, jota vedettiin Ainon kans henkeen heti syönnin alussa.

Noita 70snt - 1e maksavista leivonnaisista tuli heti suosikki, ja seuraavana päivänä saatettiin käydä ohikulkiissaan pastelariassa eli paikallisessa kahvilassa/ravintolassa vetaisemassa huiviin päivän pastel de natat. Ja jos totta puhutaan, niin eipä ne tainneet jäädä siihen yhteen kovinkaan monena päivänä.

Päivä 1 "Hei nuo oli niitä hyviä, käydäänkö hakemassa?" "Käydään vaan."

Päivä 2, osattiin jo tilata leivokset portugaliksi

Päivä 3, "Ainiin, näistähän vois ottaa kuvanki ennenko syö!"

Päivä 4, taustalla oleva nainen viikkaa pöytäliinaa, jonka kävi nappaamasta meidän pöydästä ettei sotkettais.

Päivä 5, uusi yritys kanelin kanssa, ja nokilleenhan se meni.

Päivä 6, korkea pastel de nata oli siinä mielessä parempi, että siellä oli enemmän vääpelinräkää. Otettiin kuitenkin vain yhet.

Päivä 7, ei jaksettu mennä enää alakertaa kauemmas leivosten perässä ja osattiin jo kritisoida hiiltynyttä pintaa.

Melko nopeasti noista herkuista tulikin osa meidän jokapäiväistä portugaliamme. Aluksi suunnitelmissa oli syyä yks per päivä, mutta loppureissusta hommahan karkas aivan täydellisesti käsistä, ei liene yllätys kenellekään.

Lauantaina käytiin baarin jälkeen yöpastelariassa, joka toimi paikallisena versiona känkkylälle tai nakkifakiirille. Aivan hullut jonot joskus viiden aikaan aamuyöstä, ja pastelariasta leiju vasta paistuneen voitaikinan tuoksu, nam! Porukka konkoili pitkin jyrkkiä portaita ylös käsissään tulikuumia leivonnaisia - portugalilaiset ei näköjään mitään suolaista mättöä kaipaa baari-illan päätteeksi, enkä kyllä rehellisesti sanottuna kaivannut minäkään. En tiiä onko noita yöpastelarioita kaupungissa montaa, mutta yks sijaitsi onneksi lyhyen kävelymatkan päästä Annen kämpiltä (lähellä osoiteta 149 avenida almirante reis, jos joku siellä päin sattuu haahuileen). Napattiin illan päätteeksi mukaan neljä pastel de nataa, mulle kaks, muille tytöille yhet. Tosin siinä kävi sitten niin, että ne yhdet leivokset nassuunsa heitettyään löydettiin itsemme uudelleen jonosta, sillä niin Ainon kuin Annenkin piti saada toiset. :D

Samassa yöpastelariassa käytiin vielä uudelleen, lähtöyönä. Aino halus viiä poikakaverilleen tuliaisiksi tuota portugalin kultaa, ja tietty haluttiin mahdollisimman tuoreita. Siispä neljän maissa aamuyöllä lähtöaamuna suunnattiin kohti samaista yöpastelariaa, jota oltiin päivällä käyty huonolla menestyksellä etsimässä, sillä kyseessä on tosiaan ainoastaan avoin ovi, josta kantautuu tuoksuja, eikä niistä päiväsaikaan näy jäljeäkään.

Tuoreiden pastel de natojen kanssa riennettiin siis lentokentälle, eikä leivosten sisällä hyllynyttä vääpelinräkääkään laskettu nesteisiin, eli hyvin meni!

Jos jollakulla jäi vielä epäselväksi, niin suosittelen maistamaan pastel de nataa Lissabonissa käydessänne! Tietty voi olla kaukaa viisas ja maistaa sitä vasta viimeisenä reissupäivänä, niin ei mee homma aivan hänekseen.

Maukasta vappua!