Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hääunelmia

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

perjantai 4. tammikuuta 2013

Hääunelmia

Nyt seuraa tämän blogin ihka ensimmäinen hääpostaus! Jännittää, sillä julkisesti asiasta kirjoittaminen tekee siitä jotenkin paljon todellisempaa. Oon kuitenkin sen verran kova fiilistelemään, että en ikinä malttaisi odottaa ensi vuoden heinäkuuhun ja mainita sitten sivulauseessa että "ai niin, meillä on huomenna häät". Joten sama se on aloittaa fiilistely täällä bloginkin puolella hyvissä ajoin, ja eipä tässä liian aikaisessa olla, sillä me mennään naimisiin ens vuonna!

Tulevana bridezillana (anteeksi jo etukäteen) oon tietty jo fiilistelly mekkoa, kenkiä, tukkaa ja sormusta. Niistä on aika vahvat suunnitelmat jo, ja oonkin ainakin ajatuksen tasolla koittanut tehdä päätöksiä yhdessä sulhoni kanssa jo reilusti etukäteen, ettei sitten tartte stressissä mietiskellä juttuja. Paljon on tietysti semmoista mitä saan päättää itse, ja tärkein niistä on oma ulkomuoto. Nämä jutut on suunnitelmissa tällä hetkellä:






On varmaan melko riskaabelia päättää näin puoltatoista vuotta ennen häitä että mimmoisen mekon minä sitten puen ylleni, mutta kun tuo vaan on niin kiva! Tosiasiassa tuon mekon kuva on pyöriny mun päässä jo kauan ennen kihlautumista, joten jos en rakastu mihinkään muuhun malliin yhtä palavasti, on tuon tyyppinen mekko mullakin sitten siellä alttarilla. Tai jossain, eihän me missään kirkossa mennä naimisiin. Mutta siihen mekkoon! Oon superonnellisessa asemassa, sillä mulla on ompelijasisko, joka lupautui ompelemaan mulle hääpuvun! Aivan huippua! Tietty halajan jo päästä kokeiluihin, mutta tässä vaiheessa ei ole vielä edes mittoja otettu joten vähän aikaa pitäisi vielä malttaa...

Sen ajan voikin sitten mietiskellä muita tärkeitä asioita, kuten kampausta (tuo oikeanpuolimmainen kampaus on maailman kaunein, mistähän sais riittävästi tukkaa siihen?) ja tietty kenkiä. Mulla on jo yhen halpiskengät ostettuna varalle, mutta voi olla että pitää tsekata ens kesänä jenkeissä madewellin kenkähyllyt myös glitteriballeriinojen varalta. Ja se sormus, se on jo, yksinkertaisin mahdollinen. Pitäisi vain pienentää ja kaivertaa.

On varmaan kaikkien blogien sääntöjen vastaista julkaista jo ihan ensimmäisessä hääaiheisessa postauksessa kuva siitä the sormuksesta ja the mekosta, mutta oon kuitenkin malttanu mieleni jo monta kuukautta!

Niin, hömppää pyysitte ja sitä saatte!

Kuvat: 1, 2, 3, 4 ja 5

Tunnisteet:

14 kommenttia:

5. tammikuuta 2013 klo 10.34 , Blogger Laura kirjoitti...

Ihana mekko!! Voin niin kuvitella sut just tommosessa, lettikampauksineen kaikkineen! :)

 
5. tammikuuta 2013 klo 11.13 , Blogger Ninni kirjoitti...

Hurjan kaunis mekko! Tulet varmsti olemaan todella kaunis, ihanaa päästä tällaisiin hääfiilisteilyihin jo mukaan :)

 
5. tammikuuta 2013 klo 11.57 , Blogger Inka kirjoitti...

Määki oon koittanu kovasti kuvitella itteäni tuossa ja hyvältä pitäs näyttää! :D Ihana ku voi ite valita kaikki materiaalit ja muut, lopputulos tulee olemaan jotain niin siistiä että en malta odottaa!

 
5. tammikuuta 2013 klo 11.58 , Blogger Inka kirjoitti...

Jee ihana kommentti! :) Ihana päästä hääfiilistelemään jo täällä blogissakin.

 
5. tammikuuta 2013 klo 11.59 , Blogger Lindsay kirjoitti...

Ihana mekko! Kaikki näyttää jotenkin niin sun jutuilta! Sen verran mitä tän blogin perusteella voi sinusta ja tyylistäsi päätellä! :) Tuon lettikampauksen näen jo mielessäni sulla! :D

 
5. tammikuuta 2013 klo 12.33 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti Lindsay! :) Oon kyllä aivan täysin rakastunu tuohon mekkoon.

 
5. tammikuuta 2013 klo 16.08 , Blogger Irina kirjoitti...

Onnea ja intoa hääsuunnitteluihin! Toivottavasti löydän joskus tuollaiset glitterballerinat ihan arkikäyttöönkin :)

 
5. tammikuuta 2013 klo 23.14 , Blogger Laura kirjoitti...

Meikästäki on kiva lukea muutes näistä hääfiilistelyistä! Mää pääsen ens kesänä ainaki yhtiin häihin joissa toimin bestmaninä! Tai bestwomaninä. :D Pitänee viiä sulhanen strippiklubille polttareissa...:P

 
6. tammikuuta 2013 klo 10.18 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitos Irina, intoa ainakin riittää. :) Ja munsta on alkanu vähän tuntua että taidan tepastella itsekin ens kesänä glitterballerinoissa, on ne nimittäin sen verran makijat!

 
6. tammikuuta 2013 klo 10.19 , Blogger Inka kirjoitti...

Ei vitsi vähän huippua! Mää just märisin Karimille ko meillä ei oo tulossa ens kesänä näillä näkymin yhtiäkään häitä, ihan supertylsää jos seuraavat on omat..

 
6. tammikuuta 2013 klo 18.29 , Anonymous Emilia kirjoitti...

Ihana hääfiilistelypostaus ja tositosi kaunis mekko! Minäki hankin omani puolitoista vuotta ennen häitä ja musta ainaki oli vaa hyvä että se löyty jo sillon. Ei tarvinu stressata sitä myöhemmin ja olihan se melko jännittävää kun häämekko odotteli kaapissa käyttöön pääsyä :D

 
6. tammikuuta 2013 klo 20.16 , Blogger Inka kirjoitti...

Jes huippua että on muitaki jotka on superaikaisessa! Tämän kommentin rohkaisemana käyn siis kyselemään siskolta, josko jo otettaisiin mitat. Ja olishan se makija fiilistellä sitä että puku oottaa siellä vaatekaapissa. :)

 
27. tammikuuta 2013 klo 12.08 , Blogger Laura kirjoitti...

Hömpötäpä jossain vaiheessa vähän lisää, näitä on kiva lukea ;) Ihana tuo mekko, ja lettikampaukset on niin pop <3

 
30. tammikuuta 2013 klo 12.12 , Blogger Inka kirjoitti...

Ei vitsi nyt vasta huomasin tämän kommentin! Ja jes että nää häähömpötyksetki kelepaa. :) Meikä oottaa innolla että tukka kasvaa niin pääsen tekemään lettikampauksia, ja tietty suunnittelemaan lissää sitä THE kampausta!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu