Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rentoilua koko viikonlopun täydeltä

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Rentoilua koko viikonlopun täydeltä

Kun viime viikonloppu meni melko hektisissä tunnelmissa, tällä viikolla otettiin iisisti senkin edestä. Parasta aikaa on viikonloppuisin mun mielestä aamupäivät, kun voi ottaa rennosti ja puuhailla niitä juttuja, mitä viikolla ei kerkeä.

Eilen aamulla heräsin aika aikaisin, sillä Karim paineli johonkin koulujuttuun yhdeksäksi, jolloin meikäläinen suuntasi kohti meidän häkkivarastoa jätesäkki kourassa. Reilun tunnin isku oli tehokas, sillä kirpparille lähti useampi säkillinen tavaraa, ja varasto on taas entistä tyhjempi. Kaikkea sitä tuleekaan säilytettyä, kuten vaikkapa kymmenen vuotta vanhoja kirjeitä!

Siivoilun jälkeen saattoikin sitten oikasta ja ottaa vähän rennommin..


Ostin tämän talven ensimmäiset tulppaanit, vaikka vähän harmitti kun hyllyssä ei ollu muita kivoja kuin valkoisia
Joskus kesällä ostamani pikkukukkien maljakko pääsi vasta nyt käyttöön, ja kynttilöitähän voi polttaa vaikka keskellä päivää!
Varsinkin kun riittää, että ihastelee talvea ikkunasta.
Leipasin aamiaiseksi suolakeksejä tällä supersimppelillä ohjeella, joka on just täydellinen rentoon lauantaiaamuun.
Aamiainen valmiina, ja sohvalla tietty, sillä...
...aamiaisseurana toimi tänä lauantaina Ryan Gosling ja The Notebook -leffa, joka oli tietysti täydellistä tyttöhömppää.
Sunnuntain kunniaksi meillä kuumeni uuni jälleen, kun Karim leipoi pullaa. 
Kylymä maito ja uunilämmin korvapuusti, melekonen alotus tälle sunnuntaille.


Rento sunnuntai loppuikin sitten aika lyhyeen, sillä kävin tuuraamassa kaveriani ja vetämässä treenit lapsille. Opetan yleensä aikuisia, ja ymmärsin taas, että miksi. No, aina siitä oppii...

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu