Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Valokeilassa koko Road Trip -tiimi

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Valokeilassa koko Road Trip -tiimi

Nyt ehkä ollaan hivenen ajoissa liikenteessä, mutta koska viime reissun yhteydessä en sitten lopulta ehtinyt tehdä tätä ollenkaan (oli toki mielessä, vannon), ajattelin nyt että parempi ajoissa kuin ei ollenkaan. Heh, eli ens elokuussa tässä blogissa tulee vilahtelemaan vähän useampia naamavärkkejä kuin vain meikäläisen, joten ajattelin että olisi vähintään asiallista raottaa teille vähän mystisyyden verhoa tämän meidän road trip -tiimin osalta.

Ajankohtaista se on myös sen vuoksi, että hiljattain meidän reissutiimin kokoonpano selvisi. Kuten oon tässä varmaan viime kesästä saakka täällä bloginkin puolella ääneen pohtinut, meidän reissuporukka ei oo ollu vielä ihan lukkoon lyöty, kun yks potentiaalinen reissutoveri vielä ei ollut varma lähdöstään. Nyt se on kuitenkin varmistunut, tai oikeastaan se, että joudutaan reissaamaan ilman tätä kyseistä kaveria.

Lopullinen reissuporukka näyttää näiden upeiden eilisessä suunnittelupalaverissa otettujen kuvien valossa tältä:





Valtaosa näistä naamoista lienee tuttuja myös teille edelliseltä reissulta, mutta esitelläänpä koko porukka nyt kuitenkin.


Inka "Honey Roasted" P.
No sehän on meikämimmi, jonka te kaikki tunnette. Ei kai sen enempää esittelyä tarvita?

Omasta seurasta odotan eniten shoppailua, sillä jätkät jättänee mut yksin niihin puuhiin ja mulla on aika pitkä ostoslista, joten niiden hermojen säästämiseksi se saattaa olla vaan hyvä juttu...



Karim "Sukeltaa Ukkosella" K.
Tämäkin kaveri alkaa teille olla jo aika tuttu. Armas avopuolisoni, mutta saanen painottaa että meikäläinen ei kyllä ole tällä reissulla se Karimin tyttöystävä joka änkeää mukaan (enhän?), vaan homma on pikemminkin päinvastoin, sillä minä tunsin suurimman osan reissuporsusta jo kauan ennen kuin Karim oli edes kuvioissa mukana. Mutta selittelyt sikseen. Karim on myös ratin takana reissussa, joten ainakin meillä on yksi kaveri, joka taatusti saa auton parkkeerattua vaikka miten ahtaaseen taskuun, ja tiukassa tilanteessa selviää hurjasta liikenteestä libanonilaiseen ajotyyliin luottaen.

Karimin kanssa ootan eniten sitä yhteistä kaupunkifiilistelyä, erityisesti New Yorkiin saapumisen hetkellä. Toki meillä on myös useita jo eeppisiksi muodostuneita ruokapaikkoja mistä ollaan ja tullaan olemaan äärettömän innoissamme. Lisäksi odotan myös yhteisiä hostellikokkailuhetkiä (kun ollaan käyty ruokaostoksilla Whole Foodsissa), ja motellivierailuja, kun voidaan ottaa täysin iisisti ja rauhoittua hetki.



Janne "KFC" V.
Janne oli mukana viime reissulla, ja älkää antako tuon lempinimen hämätä, sillä mies on henkeen ja vereen kasvissyöjä. Uudesta jenkkireissusta puhuttiin varovaisesti Jannen kanssa, eikä miestä tarvinnut suostutella yhtään, sillä hän oli heti mukana! :) Janne on paitsi meidän reissulääkäri, myös kartanlukija, sillä kuskiarpajaiset eivät olleet hänelle myötäiset, ja Janne onkin tulevasta reissuporukasta ainoa, joka ei ratin taa istahda. Janne on muuten meidän porukan ylin vyö, ja samalla myös kaikkein pisimmän linjan harrastaja ja henkilö, jonka oon tuntenu tästä porukasta kaikkein kauimmin, varmaan yli vuosikymmenen ajan, hurjaa!

Jannen kanssa odotan eniten mahtavia muistelokeskusteluja, mitä käytiin viime reissulla autossa pitkien ajomatkojen aikana. Meillä on niin monta yhteistä tuttua ja jaettua muistoa, että niitä on aivan mahtava käydä läpi kiireettömästi, kun edessä on vielä monta sataa mailia ja ympärillä upeita maisemia. Lisäksi oon varautunu nyt myös niihin letkautuksiin, mistä mies on lempinimensä ansainnut. Jossain vaiheessa, kun kukaan ei aavista mitään Janne nimittäin saattaa heittää jotain sellaista, mitä kukaan ei olis koskaan voinu kuvitella sen suusta tulevan, ja sille naureskellaankin sitten tuntitolkulla. :D



Juho "Läskikassi" P.
Jos Jannelle riitti maininta uudesta reissusta, Juhoa piti sitten oikein maanitella, eli kysyä ainakin kaksi kertaa. Viime reissulla kaveri ei nuoren ikänsä vuoksi saanut ajaa autoa, joten tällä kertaa huristeluoikeus suotiin hänelle suoraan. Juho, myös pihi-Juhoksi tituleerattu, on paitsi leppoista reissuseuraa, toimi viimeksi meidän musavastaavana, ja meillä olikin mahtavat soundtrackit ainakin useimpiin kaupunkeihin. Lisäksi Juhosta saa taatusti seuraa, jos on pihillä tuulella ja haluaa syödä ravintolan sijaan autossa Walmartista ostettuja sapuskoita. :D

Juhon kanssa odotan erityisesti miehen juttuja, sillä sillä on sana hallussa! Juholta lähtee hauskoja tarinoita ja se on erityisen hyvä kartanlukija, sillä kuski viihtyy taatusti. Haha, lisäksi odotan mielenkiinnolla niitä pihistelyratkaisuja, mitä reissun aikana tulee tapahtumaan ja tietysti läskikassin sisältöä. Viime kerralla Juhon läskikassissa oli ällöttävää tillileipää joka hikoili kuumassa autossa ainakin kolme viikkoa, joten saapa nähä mitä ens reissulla.



Pasi "" P.
Pasin lempinimi on vielä tulossa, sillä tässä on teille täysin uusi naama, joka ei viime reissulle armeijan vuoksi päässyt osallistumaan. Heti kun ajatus uudesta reissusta heräsi, Pasi oli eka (ja ainoa), jota vanhan reissuporukan lisäksi kysyttiin mukaan. Me kaikki ollaan tunnettu Pasi tosi pitkään, minä taisin tutustua siihen aika tasan kymmenen vuotta sitten kun se oli vielä pikkupoika. Suuria yllätyksiä ei siis ainakaan pitäisi olla luvassa. :) Odotan mielissäni Pasin reissuseuraa, sillä kyseessä on äärimmäisen rento ja leppoisa kaveri, joka ei turhasta ressaile. Kaiken hyvän lisäksi Pasi on jenkkien ensikertalainen, joten se on varmasti tyytyväinen, että pääsee näkemään niin paljon uusia juttuja, me muut ollaankin sitten jo vähän vaativampia. :)

Pasin kanssa odotan eniten niitä ruokahetkiä, kun mennään Las Vegasin buffaan ja Denny'siin burgerille tai jäätelölle Point Pleasant Beachille, sillä Pasi rakastaa ruokaa ja herkuttelua ainakin yhtä paljon kuin meikäläinenkin, eli sen kanssa tullaan fiilistelemään ruokaa niin paljon! Lisäksi ootan myös hurjasti Pasin reaktioita aina kun saavutaan uusille mestoille ja nähdään huikeita juttuja.


Että tämmöinen reissuporukka meillä on kasassa! Odotan reissua niiiin paljon, sillä näiden sällien kanssa on kyllä hurjan rentoa reissata. Ja hei, enää 95 päivää reissuun! :)))

Tunnisteet:

6 kommenttia:

27. huhtikuuta 2013 klo 11.58 , Blogger Kea kirjoitti...

Kartan perusteella ootte menossa myös Mount Rushmorelle?

Tsekkaa siis tämä! :)
http://deepredblues.blogspot.fi/2013/02/the-devil-is-in-details.html

 
27. huhtikuuta 2013 klo 12.43 , Blogger Laura kirjoitti...

Olipas kiva esittelypostaus! Kaikesta päätellen teillä on just niin huikean hyvä porukka kasassa kuin mitä tollanen huikea reissu vaatiikin! :)

 
27. huhtikuuta 2013 klo 19.23 , Blogger Inka kirjoitti...

Jep, aateltiin käyä samana päivänä tsekkaamassa kolme suurta luontokohdetta, joten saa nähä kuinka kauan jaksaa olla innoissaan.

Käydään myös Denverissä ainakin lyhyesti, joten tuo sun postaus oli omiaan herättämään reissukuumetta (ihan ku sitä ei omasta takaa jo olis? :D). Näytti olevan aika kaukana nuo vuorinaamat, pitänee varautua kunnon zoomilla... :p

 
27. huhtikuuta 2013 klo 19.24 , Blogger Inka kirjoitti...

Heh, kiva että tykkäsit! :) Ja niin minäkin uskon, tuommoselle reissulle ei kyllä välttis minkään puolituttujen kanssa vois lähtä.. Tai sitte just niiden!

 
28. huhtikuuta 2013 klo 12.09 , Anonymous Nella / Kaukokaipuu kirjoitti...

Tosi hauska postaus, tällaisia enemmän! :) Jotenkint osi freesi postausaihe, tykkäsin kovasti!

 
28. huhtikuuta 2013 klo 13.20 , Blogger Inka kirjoitti...

Jes, vähän kiva! Määki kyllä tykkäsin. :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu