Ajeleskelua Losissa

Las Vegasista rossailtiin kohti Los Angelesia, ja täytyy myöntää että seitsemän tunnin ajo yllätti meidät kaikki, sillä oltiin ajateltu, että matkaan ei menis muutamaa tuntia kauempaa. Eipä huristelu haittaa tällä autolla, ja niinpä lähettiin matkaan. Ajettiin oikeastaan koko päivä, ja illalla kun saavuttiin Duo House hostelliin, väsytti jo ihan mukavasti. Kello oli kuitenki vasta melko vähän, joten käytiin vähän rossailemassa, tsekkaamassa pilkkopimeä valtameri ja muuta mukavaa.

Eka päivä Losissa meni melko nopeasti. Heti aamusta mentiin tsekkaamaan Hollywood-kyltti. Ajettiin sinne aivan todella kapeita teitä pitkin, jotka mutkitteli enemmän ku laki salli. Päästiin viimein melko lähelle, otettiin kuvat ja ihmeteltiin, millä ökyalueella oltiin, talot oli nimittäin vähän sen näkösiä, että ei ihan opiskelijabudjetilla siellä asustelis. Hollywoodissa ko oltiin, käytiin viskaamassa pojat Universal Studiolle. Minä ja Karim ei  jaksettu mennä, sillä oltiin kaupungissa vaan kaks päivää eikä toista kiinnostanu viettää puistossa, missä joka ikiseen paikkaan joutuis sunnuntain vuoksi jonottaan tunnin. Ja oltiin muuten oikeassa, Juhon mukaan sen 77 dollaria mitä lippu makso olis voinu vaikka polttaa ja silti olis jääny parempi mieli, mutta kuulemma muutaman tunnin jonotuksen jälkeen homma alako olla jo mukavaa eikä harmittanu enää niin paljon.

Sillä välin me rossailtiin Karimin kans ympäri kaupunkia. Losi on siitä outo kaupunki, että siitä ei ehtiny saada oikein otetta. Kaikki siistit paikat on tosi kaukana toisistaan, joten ilman autoa olis voinu olla aikamoisia ongelmia. Onneksi alla oli Big L joka vei meidät muun muassa Walk of Famelle, Beverly Hillsiin ja Santa Monicalle. Käytiin tsekkaan Santa Monica Pier joka oli aika kauhea sillon itsenäisyyspäiväviikonlopun sunnuntaina,  voitte varmaan kuvitella. Päivän paras juttu oli kuitenkin American Apparelin  tehtaanmyymälä, jossa vierähti tovi jos toinenkin ja löyty muutama siisti juttu. Tehdas sijaitsi ylläristi tehdasalueella, jonka vierestä löyty aivan mahtava Venezuelalainen ravintola missä käytiin popsimassa lounas.

Meikä vähän shoppaili illan päälle ja niin teki Karimkin, joten oli ihan mukavaa. Kun lähettiin hakemaan poikia saatiin aikaiseksi pieni episodi, kun pojat oli eka väärällä portilla ja ko mentiin uudelleen hakemaan niitä (meidät hätistettiin aikan opeasti parkkipaikalta), juututtiin liikenneruuhkaan. Pientä harmia, joka helpotti aika paljon siinä vaiheessa kun paineltiin hampurilaiselle Madventuresienkin suosittelemaan In N Out-purilaispaikkaan jonku burgeri oli kyllä vertaansa vailla, ja tämän reissun perusteella voisin sanoa tietäväni jotakin burgereista.

Toinen päivä oli vähän jännempi, sillä oli USAn itsenäisyyspäivä. Kaivettiin kaikki  matkalaukkujemme ja rinkkojemme pohjamudista teemaan sopivat vaatteet ja oltiin varmasti melko huvittava näky. Erityisesti Karimin Washington D.C:stä ostama Obama-paita kirvoitti mielenkiintoisia keskusteluja muun muassa kerjäläisnaisen ja erään vanhan miehen kanssa. Ennen July 4th-piknikkiä käytiin vielä uudelleen tsekkaamassa Walk of Fame, ja sen jälkeen suunnattiin Griffith parkiin nauttimaan itsenäisyyspäiväpiknikistä. Paikalla oli meidän lisäksi pääasiassa meksikolaisvähemmistön edustajia, ja meininki oli railakas.

Piknikin jälkeen paineltiin Venice beachille, ja koska lämmintä oli siinä vaiheessa vain  20 astetta, meikä jätti suosiolla uikkarit autoon. Pojat oli sen verran rohkeita että painelivat kylmään tyyneen mereen polskimaan ja viihtyivät siellä mukavan tovin. Jäässähän ne oli ku pakkasukot kun ne sieltä tuli, ja meikä paukutteli pitkähihaisen paitani henkseleitä.

Uimareissun jälkeen jäbät halus mennä kattomaan Transformers kolmosen, ja voitte arvata että meikä ei halunnu. Tehtiin siis niin että ne meni kattoon sen ja mää menin parin korttelin  päässä sijaitsevaan leffateatteriin itekseni kattomaan Bad Teacher-leffaa. Yllättäen mun leffa loppu tuntia ennen poikien elokuvaa, joten piti keksiä jotain tekemistä. Kello oli tässä vaiheessa melko paljon ja meidän oli suunnitelmissa käydä leffan jälkeen syömässä 140 days of sun-blogin suositteleman Yankee Doodles-baarin Monster Burgerin.

No meikäläinen paineli sitte itekseen sinne syömään, ja en uskaltanu ottaa sitä 24 unssin burgeria. Tilasin sitte normiburgerin joka tuli pöytään hieman erilaisena ku tilasin, mutta aattelin et ei  voi auttaa ja popsin
 menemään. Pojat ei enää ehtiny syömään koska paikka oli menossa pian kiinni, ja niiden leffan päätyttyä
Karim tuli viimeistelemään mun aterian, joka ei ollu mitenkään erikoinen, täytyy mainita. Kaikki meni ihan oksti siihen asti kun oli maksun aika, ja meikä odotteli mun luottokorttia takas ihan hyvän tovin. Karim kyllästy odottamaan ja kävi kysymässä, josko kortti olis mahdollista saada takas. Tarjoilijatyttönen ihmetteli siihen vaan että sehän toi sen jo, eikä ollu eka millään uskoa, että meikäläinen ei ollu saanu korttia vielä takas.

Siitähän sitten alkoi mukava paniikinsekainen etsintä, tai meikällä lähinnä paniikinsekainen fiilis, tarjoilijalla etsintä. Muutamaa minuuttia ennen ku paikka oli menossa kiinni ravintolan omistaja tuli meidän pöytään kertomaan, että nyt korttia ei näy ja hän antaa meille numeron mihin voidaan aamulla sitten soittaa ja kysyä, josko kortti olis löytyny. Voin kertoa että tässä vaiheessa meikä arvosti tuota aika valtavasti, varsinki ku oltiin lähössä heti aamusta pois Losista. Karim oli jo valmis veteleen aikamoiset kilarit, kunnes kortti sitten löyty. Ei saatu minkäänlaisia kompensaatioita tai muuta, tipitkin oli jo maksettu ja muutaman anteeksipyynnön jälkeen painuttiin ulos aika hermona.

Paineltiin tosi hyvillä mielin takas hostellille enkä voinu olla enempää iloinen siitä, että pääsin nukkumaan. Itsenäisyyspäivä oli toki siisti kokea, mutta kieltämättä luottokortin hukkaaminen olis ehkä vähän pilannu reissua.