Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

New Yorkin parhaat ...sapuskapaikat

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 19. heinäkuuta 2012

New Yorkin parhaat ...sapuskapaikat

Viime päivät ovat menneet paikka paikoin ensi vuoden suurta matkaa fiilistellen. Me ollaan kavereiden kanssa hiljaa kuiskuteltu, josko tehtäisiin uusi road trip, ja se todella näyttää toteutuvan. Porukka allkaa olla jo kasassa ja reittiäkin ollaan jo vähän piirrelty karttaan. Ajankohta tulee olemaan näillä näkymin elokuu 2013, eli yli vuoden päästä. En millään malta odottaa, ja sen vuoksi ajattelinkin listata vähän lempparipaikkojani New Yorkissa eli niitä, missä oon jo käyny mutta minne meen ihan varmasti vielä ainaski ens reissulla. :)



Shake Shack
Madison Square Park
Tätä on kehuttu jo niin monessa paikassa maailman parhaaksi burgerimestaksi, että en voi muuta kuin liittyä siihen kuoroon. Käytiin täällä viime reissulla Madison Square Parkin kioskissa ja nam noita burgereita! Oltiin kojun ympärillä jo tuntia ennen sen avaamista, ja noin kymmentä minuuttia ennen luukkujen nostoa asetuttiin jo jonoon, jossa oli jo ihmisiä ennen meitä!! Se jos mikä kertoo, että näitä burgereita kannattaa maistella. Ja halpojaki ne olivat kuin mikä, ainakin siltä tuntui kun reissu oli vasta aluillaan. Hinnat alkaa 4,55 dollarista, ja maku on vähintään täydellinen. Burgereiden lisäksi sheikit oli myös taivaallisia, täällä täytyy vain jaksaa jonottaa.



Peanut Butter & Co.
240 Sullivan Street
Minä en oo mitenkään kovin maapähkinävoin ystävä, mutta tästä tuli viime reissun myötä Karimin pyhiinvaelluspaikka ja tänne mennään varmasti seuraavallakin reissulla. Kahvilasta saa kaikkea mahdollista maapähkinävoiherkkua, ja ensimmäisellä vierailulla meidän mukaan tarttui ihan tajuton jäätelömaapähkinävoi-brownie-kerma-suklaakastikeannos, jota syötiin ainakin puoli tuntia, sen verran valtava se oli. Siihen kylykeen otettiin vielä suklaa-maapähkinävoisandwich, joka hävis 100-0 tuolle jätskiannokselle. Eli noita kunnon herkkuja kantsii täällä valita, ei taatusti joudu pettymään.



Tortilleria Mexicana Los Hermanos
271 Starr Street, Brooklyn
Tästä paikasta oon kirjoittanut täällä jo aikaisemminkin, ja jostain syystä jätettiin Brooklynin meksikolaisalueet koluamatta viime kerralla. Ens reissulla ollaan jo päätetty käydä kokeilemassa, onko meksikolaistortillerian sisustus muuttunut sitten vuoden 2009, kun siellä ekan kerran vierailtiin. Halpaa, hyvää ja taatusti autenttista meksikolaista. Tilata voi espanjaksi tai sitten kirjoittamalla englanninkielisestä listasta haluamansa sapuskat paperille, toimii. Kylykeen meksikolaista limpparia ja nautitaan tortillatehtaan autotallissa muovituoleilta, ei kai siinä muuta tartte?



Economy Candy
108 Rivington Street
Tämäkin on täällä mainittu jo useaan otteeseen, mutta voiko muuta, jos paikka on niin hyvä? Yksinkertaisuudessaan paikka on rehellinen karkkikauppa, jonka hyllyt notkuvat niitä kuuluisia jenkkikarkkeja aina reesesin peanut butter cupeista Willy Wonkan nerds -karkkeihin ja pinkkiin baseball -purkkaan. Hinnat ei päätä huimaa, ja valikoimaa on rantumpaankin makuun. Oon käyny täällä nyt molemmilla Nykin reissuilla ja ihan ehottomasti käyn myös ens vuonna, ja tiijän taatusti, kuka meidän reissuporukasta lähtee tuonne mukaan. :)



Gyro -kioskit
Näitä on ympäri kaupunkia, meni ihan minne tahansa. Ainoastaan silloin, kun niitä etsii, ei niitä varmastikaan löydä. Kreikkalaiset gyrot on siis pitaleipään tungettua kanaa, salaattia, vihanneksia ja kastiketta, joka leviää taatusti pitkin käsiä. Tarjolla on valkoista ja punaista kastiketta, ja jos ei oo hc-tulisen ruuan ystävä, kannattaa jättää se punainen kastike kovemmille jätkille. Halavimmat gyrot [tchairou] irtuaa 3,5 dollarilla, mutta jossain kynytysmestoissa niistä saatetaan pyytää jopa kuutta dollaria. Kannattaa siis ostaa gyrot mahollisimman kiireisiltä nurkilta, esimerkiksi Broadwaylta.

Siinä oliki sitten vaan niitä ruokapaikkoja näköjään. No, kyllähän te minut tiijätte.

Mitkä on teijän lempiruokapaikat Nykissä?

Tunnisteet: ,

4 kommenttia:

4. elokuuta 2012 klo 11.12 , Blogger Niina kirjoitti...

Mekin käytiin syömässä tuolla Tortilleria Mexicana Los Hermanoksessa ja tykättiin kyllä kovasti! Hyvää ja halpaa. Jos teillä seuraavalla reissulla tekee mieli pitsaa, suosittelen Grimaldi's pitseriaa. Ei mitään maailman halvinta, mutta aivan järjettömän hyvää, ja paikkakin on kiva: ihan Brooklynin sillan kupeessa.

 
4. elokuuta 2012 klo 21.47 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti vinkistä! Me käytiin viime reissulla siinä Brooklyn Bridge parkissa ja ihmeteltiin illan pimeydessä, kun siinä oli yhteen pizzeriaan aivan tajuton jono, oliskohan se ollu sitten tuo sun ehottama? Nimeä en kyllä tosin muista mutta kuulostaa vähän etäisesti tutulta. Ja mietittiin ihan varmaan kaks tuntia sitten Karimin kanssa että ens reissulla taas Brooklynin tortilleriaan, jos se vaan on olemassa eikä oo menny sikahintaiseksi. Miten se oli, oliko yhä halapaa ko saippua vai oliko siitä tullu ihan hirviä turistimesta?

 
13. maaliskuuta 2013 klo 21.13 , Blogger Karim kirjoitti...

Täällä fiilistellään tulevaa jenkkireissua! Koitetaanpa muistaa tuo grimaldi's!

 
14. maaliskuuta 2013 klo 10.17 , Blogger Inka kirjoitti...

Jee! Mun mielestä me käveltiin sen ohi viime kerralla mutta katotaan jos nyt mentäs sisälle asti.

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu