Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kokenut kolmevuotias

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kokenut kolmevuotias

Eilen oli kuulkaas merkittävä päivä, sillä archie gone lebanon juhli kolmivuotissynttäreitään, jes! Hirveitä pirskeitä ei ollu kyllä tiedossa, mutta vatsanpohjassa oli kutkuttava tunne koko päivän johtuen siitä, että jo kolmen vuoden ajan mulla on ollut niin paljon matkoja, että niistä on kannattanut kirjoittaa täällä asti. Olen myös todella iloinen että 14.lokakuuta 2009 päätin perustaa reissublogin, sillä vanhoja matkoja tulee muisteltua paljon helpommin tämän blogin kuin vaikkapa kovalevyn uumenissa piilevien kuvakansioiden avustuksella.

Tämän juhlapäivän kunniaksi muistellaan vähän vanhoja! Aloitin blogin kolme vuotta sitten saatuani tietää, että olin saanut haltuuni harjoittelupaikan Suomen suurimmassa ja tietty parhaassa matkailulehdessä. Silloin uumoilin, että tulevat vuodet saattaisivat kulua enemmän ja vähemmän reissun päällä ja oikeasssa olin, sillä reissaamisesta on tullut näiden vuosien aikana paitsi rakas harrastus (oon aina vihannu sitä että nimetään matkustelu harrastukseksi, tässä sitä nyt ollaan), paitsi valtavan tärkeä osa ammattiani. Suuri kiitos kuuluu tietysti harjoittelupaikalleni, sillä ilman sitä ponnahduslautaa tuskin olisin ammatillisesti siinä, missä olen nyt. Toki itsestä lähtenyt innostus reissaamiseenkin edesauttaa reissaamista. :)

Kaivelin blogissa esiintyneistä reissuista vähän kuvia, ja sain aikaiseksi aikamoisen kuvakollaasin. Hommaa oli yllättävän paljon, mutta onpahan ainakin kaikki tähän mennessä blogatut reissut nyt taas muistissa.


Ensimmäinen blogivuosi: lokakuu 2009 - lokakuu 2010. Reissasin niin New Yorkissa, Roomassa, Ruotsissa, Kööpenhaminassa, Tallinnassa, Beirutissa, Tukholmassa, Pietarissa, Brightonissa, Lontoossa kuin Bournemouthissa. Lontoossa tuli käytyä pariinkin otteeseen. Reissukavereina toimi niin Karim, Salla, Mipa, iskä ja Topi kuin erinäiset työkaveritkin. Huomasin just että tuosta kollaasista puuttuu vielä elokuussa tehdyn viikon Viron reissun kuvat, mutta ei maha mittään. Eka reissuvuosi oli kuitenkin mahtava! Osa matkoista oli työmatkoja ja olin ihan ihmeissäni semmosilla, kun pääsin maistamaan vähän viiden tähden hotelleja ja hienoja ravintoloita. Ei kuitenkaan ehkä ollut aivan mun juttu, mutta oli toki mainio kokemus.

Siirrytääs eteenpäin.


Toisena blogivuonna lokakuusta 2010 lokakuuhun 2011 pääsin näkemään uusia paikkoja lisää. Reissuvuosi aloitettiin Maukan kanssa matkustamalla Mipan luo Brightoniin ja Lontooseen, sen jälkeen käytiin Karimin kanssa Riiassa ja Beirutissa, kävin työmatkalla Gdanskissa, ostin hetken mielijohteesta lennot Lontooseen ja samalla piipahdettiin Norjan puolella Mossissa, nykästiin pystyyn yksi eeppinen Road trip Jenkkeihin, vietettiin Karimin kanssa paastoaikaa Beirutissa ja paettiin sieltä viikoksi Istanbuliin, minkä jälkeen käytiin vähän treenailemassa Benidormissa. Reissuvuosi päättyi viini -aiheiseen työmatkaan Saksaan.

Tää reissuvuosi piti sisällään aika ikimuistoisia reissuja. Toki jenkkireissun, jota oltiin suunniteltu jo vuosi etukäteen, mutta myös ramadanin näkeminen läheltä ja osallistuminen ensimmäiseen Taekwon-Do conventioniin olivat myös reissuvuoden kohokohtia. Reissuja toteutettiin mahtavien tyyppien kanssa, sillä mukana oli Marjo, Mipa, Karim, joukko tuntemattomia toimittajia, Ismo, Juho, Jani, Janne, pieni määrä muita suomalaisia harrastajia ja uudestaan joukko tuntemattomia toimittajia. :)


Viimeinen reissuvuosi eli viime vuoden lokakuusta eiliseen on ollut kans melko mahtava. Alkuvuodesta opettelin reissaamaan itsekseni käymällä Barcelonassa ja Tukholmassa, Maaliskuussa rossailtiin Karimin kanssa Belgiassa, Hollannissa, Saksassa ja Luxemburgissa, huhtikuussa lähdin heräteostoksena Lissaboniin, toukokuussa seikkailin niin Pariisissa kuin Kreikassa, Makedoniassa, Serbiassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Kroatiassa, Sloveniassa kuin Italiassakin. Kesä meni hiljaisella vaihteella, ja kävin heinäkuussa Luulajassa ja elokuussa Kööpenhaminassa. Syyskuu oli myös hiljainen, mutta lokakuussa vierailin taas Brightonissa ja Lontoossa.

Reissukaverit on tänäkin vuonna olleet mahtavat: Karim, Aino, Mipa ja Salla. Lisäksi viime reissulla oli valtava kasa treenikavereita mukana.

Eli ehtii sitä kolmessa vuodessa yllättävän paljon: minä oon käyny 27 maassa, toki osassa vain pikaisesti ja toisissa taas useampaan otteeseen. Oon vuosien varrella yllättynyt siitä, miten monet tutut ja tuntemattomat ovat jaksaneet lukea mun reissujorinoita ja oon ollu mielissäni jokaisesta kommentista. Takana on aika paljon jänniä reissuja, mutta voi pojat mitä reissuja mulla on suunnitelmissa! Toivotaan, että ne toteutuu ja archie täyttää vielä joskus neljä vuotta.

Tunnisteet: ,

8 kommenttia:

15. lokakuuta 2012 klo 14.57 , Blogger Ulla kirjoitti...

Iiiik, onnea maailman eniten matkablogi numero 1 Archie Gone Lebanon! *rumpujen päristystä* kolme vuotta on hieno juttu! Ja en edes mainitse kuinka hienoa on ne 27 maata... unreal!

Nuo kuvat oli niin killer siistejä etten kestä! Varmasti vaivan arvoinen postaus, johon on kiva palata vielä monta kertaa. Se auton perä ja valonheijastus nousi jostain syystä puhuttelevimmaksi kuvaksi mulla. Ne pimeät rinteet, täynnä valoja... oikein tunsin sen lämpimän illan ja kaikki etelän tuoksut. Oot kyllä tosi lahjakas valokuvaaja ja me saadaan nauttia siitä. Kiitos tästä blogista!

 
15. lokakuuta 2012 klo 17.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luen tätä postausta teemaan sopivasti lentokentällä. Ihana kirjoitus ja upeita kuvia! On ollu kivaa olla reissukaverina:) t.mipa

 
15. lokakuuta 2012 klo 20.18 , Blogger Milla - Pingviinimatkat kirjoitti...

Oikein paljon onnea kolmevuotiaalle!!! Upeat ovat taakse jäänet reissuvuodet ja toivottavasti jaat iloksemme vielä monia lisää :) Rakkautta reissaamiseen lienee mahdotonta sammuttaa, joten pakkohan se jossain on purkaa tuntojaan! -Milla

 
16. lokakuuta 2012 klo 6.53 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti Ulla ihanasta kommentista! Jos totta puhutaan niin mulla meni hetki että edes tajusin mistä kuvasta puhut, sillä valkkasin sen ihan randomilla mukaan tuohon kollaasiin. Mutta ihana että herätti sinussa noin suuria ajatuksia. :)

Ja joo en ollu itekään uskoa tuota 27 maata. Katotaanpa montako seuraavassa kolomessa vuodessa tullee! :D

 
16. lokakuuta 2012 klo 6.54 , Blogger Inka kirjoitti...

Jes lentokenttä on just oikee paikka! :D On ollu kivaa että oot ollu reissukaverina!

 
16. lokakuuta 2012 klo 6.55 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitos Milla! Ja totta puhut, ei mun kaveritkaan jaksa loputtomiin mun reissujuttuja kuunnella niin parempi niistä on hölöttää täällä, missä muutkin reissukuumetta potevat ymmärtävät paremmin. :)

 
16. lokakuuta 2012 klo 22.43 , Blogger Herra Sulhanen kirjoitti...

Vau, vau ja vielä kerran vau tuosta kuvakollaasista – sekä tietysti paljon onnea merkkipäivän kunniaksi! Matkailen itsekin aika paljon ja tykkään lukea blogiasi. Sulla on just sopivan rento fiilis bloggailuun ja reissaamiseen.

P.S. Pastel de nata bongattu kuvista!!

 
17. lokakuuta 2012 klo 6.53 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitos onnitteluista, kiva kuulla. :) Ja hyvä että tärkeimmät asiat saa ansaitsemaansa huomiota. :D

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu