Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Mutkia tulevassa matkassa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Mutkia tulevassa matkassa

kuva

Viime viikolla intoilin siitä, kun saatiin ostettua jenkkireissulle lentoliput järkyttävän halvalla. Homma ei kuitenkaan menny koko porukalta putkeen, sillä meidän tuleva reissukaveri Pasi oli tuona aamuna koulussa eikä sillä ollu verkkopankin tunnuksia mukana. Meidän muiden ostellessa lentoja se ahersi ahkerana ryhmätyön parissa, ja parin tunnin päästä kotiin mentyään aikoi ostaa lennot. 

Mutta arvatkaapa miten siinä oli käyny? No lentojen hinnat oli tietysti sen parin tunnin aikana pompsahtanu takaisin siihen 700 euroon, ja niin siirtyi lentojen ostaminen ja tarjousten kyttäily jatkuu vielä Pasin osalta. Vähän harmittaa kyllä, sillä olishan se nyt ollu hyvä saada kaikille lennot hankittua niin voitais keskittyä täysillä suunnitteleen niitä seuraavaksi tärkeimpiä asioita, kuten auton vuokraamista, Las Vegas - New York -lennon ostamista ja majoituksien varaamista.

Niissä lennoissa oli toinenkin pieni kupru. Tai toki tajusin jo sillon lentoja varatessa että se vaihtoväli Brysselissä on tosi lyhyt, mutta aloin eilen miettiä tarkemmin, että miten lyhyt se tuolla lentokentällä sitten oikeasti onkaan. Niin, 50 minuutissa meidän pitäisi ehtiä hakemaan matkatavarat, vaihtaa terminaalia, heittää laukut baggage dropiin, pahimmassa tapauksessa tehdä vielä check-in, mennä turvatarkastuksen läpi (jonot, ei voi tietää!?), passin tarkastuksen läpi ja sitten portille. Helsinki-Vantaalla onnistuis heittämällä alle tunnissa, mutta veikkaan että Brysselissä ei.

Käytiin Karimin kanssa Brysselin lentokentällä maaliskuussa, ja koitettiin eilen kovasti miettiä, että millainen se kenttä olikaan. Muistettiin että se oli supersekava, eikä taidettu meinata edes löytää pois sieltä. Tsuumailin lentokentän sivuilta kentän karttaa ja vähän sitä terminaalivaihdosta, ja aika pahalta näytti. Ei mitään suoraa reittiä vaan alas, tunnelin läpi, ylös ja siihen vielä muutama mutka päälle. Ei siis taideta riskeerata sitä, että ehitäänkö meidän kamojen kanssa lennolle vai ei.

En kuitenkaan aatellu tehä siitä ongelmaa sillä viime reissulle lähtiessä mulla oli matkalaukussa vaatteet kahdelle päivälle, Karimilla vielä vähemmin, sillä tarkoituksena oli ja on tälläkin reissulla uusia vaatevarasto jenkkien yltäkylläisyydessä. Joten ihan sama siis lähteä pienellä käsimatkatavaralaukulla minne saa ne välttämättömimmät, ja ostaa kaikki loput sitten paikan päältä. Palatessa voi ostaa jonkun reenikassityyppisen halvan laukun ja laittaa sen ruumaan, ja jos innostuu shoppaileen paljon vaatteita, ei sekään oo mikään ongelma kun on se valtava käsimatkatavaralaukku! Iskä ja Topi, voitte varautua lainaamaan meille niitä teidän mahtavia käsimatkatavaralaukkuja...

Ongelma ratkaistu siis! Sama lähtä kuukauden reissulle pelkillä käsimatkatavaroilla! :D Ainoa mikä mua vähän huolettaa on se, saanko otettua tarpeeksi kertakäyttöpiilareita mukaan, mutta sillä mennään sitten, mitä on. Niin ja katotaan millon uskallan paljastaa reissukavereille tämän pienen yksityiskohdan. :D Laitoin kyllä mailia Jet Airwaysille, että kannattaako edes yrittää ruumatavaran kanssa, joten voihan se olla että ne on ihmeidentekijöitä, katsotaan.

Onko teillä kokemuksia lyhyistä vaihdoista nimenomaan Brysselin lentokentällä? Miten on menny?

Asiasta toiseen: pikkusen oli ihania reissusuunnitelma -postauksia Ullalla ja Riikalla, käykää ihmeessä kattomassa! Alakoin jo hahmotella omia vastaavia suunnitelmia kunnes tajusin tehneeni jo oikeastaan molempien kaltaiset postaukset..

Tunnisteet: , ,

10 kommenttia:

18. joulukuuta 2012 klo 9.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, kaikki ei mee suunnitelmien mukaan. Me ollaan lähdössä pian Singaporeen, ja tarkoitus oli siirtyä sieltä muutaman päivän päästä Batamille. Nyt yritettiin sit varata netistä lauttalippuja, mutta näyttääkin varausohjelmassa, että kaikki paluusunnuntain lautat olis täynnä! Aiemmin ollaan luettu, että aluttoja on yllin kyllin jopa puolen tunnin välein, mutta niin on kyllä seillä väkeäkin!

 
18. joulukuuta 2012 klo 9.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Höh, sori nuo kirjoitusvirheet:D

 
18. joulukuuta 2012 klo 9.41 , Blogger Inka kirjoitti...

No joo saa olla kyllä vähän joustovaraa suunnitelmissa reissun päällä! Onneksi hyvä asenne auttaa pitkälle. :) Teillä hyvä kun huomasitta tuon tilanteen nyt ennen reissua, kiva olis ollu hoksata tuo siellä paikan päällä.

Ps. Singapore, vau!

 
18. joulukuuta 2012 klo 9.41 , Blogger Inka kirjoitti...

Hyvä että muutki typottaa välillä! :D

 
18. joulukuuta 2012 klo 10.16 , Blogger Nana kirjoitti...

Miks teidän pitää käydä ite heittää matkatavarat? Mulle on joskus sanottu (tosin sullahan noita lentokilometrejä on takana rutkasti enemmän), että jos matka on varattu kohteeseen asti, niin matkatavarat menee automaattisesti. Ameriikan mantereella on tietysti eri juttu, en tiiä miks. Kantapään kautta tuli sekin kokeiltua :D

Niin ja Helsinki-Vantaallaki saattaa tunti olla aika vähän aikaa jos sattuu ruuhkapiikkiin, muistan millaset jonot meillä välillä oli turvatarkastuksessa :D

 
18. joulukuuta 2012 klo 10.38 , Blogger Inka kirjoitti...

Mun mielestä tuo käytäntö muuttui joskus vuosi sitten niin, että jos on eri allianssin lentoyhtiöillä lennot niin pitää hoitaa se matkatavaroiden siirto itse. Jet Airways ei kuulu vissiin mihinkään allianssiin joten oon siinä uskossa, että taitaa jäädä meidän hommaksi siirtää ne laukut.

Mutta nyt kun kyseenalaistit niin jäi vähän vaivaamaan, pakko ehkä soittaa lentokentälle ja varmistaa vielä asia! :)

 
18. joulukuuta 2012 klo 12.35 , Blogger Inka kirjoitti...

Oli pakko vähän soitella ympäriinsä ja Finnairilla olivat sun kanssa samaa mieltä, että ei tarttis ite huolehtia. Tosin Hki-Vantaalla taas eivät olleet varmoja vaan olivat sitä mieltä että eri allianssien välillä pitää yleensä itse huolehtia matkatavaroista, joten jättää vähän jännityksen varaan. Ootellaan vielä Jet Airwaysin vastaus niin selviääpähän ainakin varmasti.

Eli jos ootki oikeassa niin tässähän ei ookaan mitään ongelmaa ja tää mun murehtiminen on osoittautunut aika turhaksi, hyvä niin päin! :D

 
18. joulukuuta 2012 klo 20.31 , Blogger Ninni kirjoitti...

Me vaihdettii Brysselissä kun tultiin Nykistä, ja meinattiin myöhästyä koneesta vaikka aikaa piti olla reilusti...en tiedä oliko syy meidän hitaissa liikkeissä vai niissä superrrrpitkissä jonoissa. Mutta jäi jotenkin huono maku siitä kentästä :/ mutta toivottavast teillä paremmin sitten! :) :)

 
18. joulukuuta 2012 klo 21.46 , Blogger Inka kirjoitti...

Eiiiikä! Apua, mulle jäi kans ihan yllättävän huono fiilis Brysselin kentästä, mutta toivotaan että ens kesänä kaikki menee putkeen. Vähän harmittais myöhästyä koneesta!

 
19. joulukuuta 2012 klo 23.42 , Blogger Nana kirjoitti...

Kerro ihmeessä sitten ku tää selvii, tiedä koska saatan ite tarvita samaa informaatiota! :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu