Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tämän vuoden päästöt

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Tämän vuoden päästöt

Oon jo kolmen vuoden ajan ruukannut aina vuoden lopulla listata kaikki sinä vuonna tehdyt reissut ja laskea mun lentomatkustamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt. Vaikka en aktiivisesti mietikään sitä, miten paljon lentomatkustus kuormittaa maapalloa ja ilmastoa, herättelen itteäni aina kerran vuodessa sillä, miten paljon minä olen omilla matkustusvalinnoillani kuormittanut ilmastoa.

Tuhoja on siis tarkasteltu aikaisempien vuosien osalta täällä, täällä ja täällä. Tuosta vuoden 2009 osuudesta löytyy myös vähän selitystä sille, mitä nuo kilomäärät oikein tarkoittavat ja mihin niitä voi esimerkiksi verrata. Pahoittelen kuitenkin melko naivistista otsikkoa mutta antanette anteeksi, sillä postaus on tosiaan kirjoitettu kolomisen vuotta sitten.

Mutta mennäänpä sitten itse asiaan, eli niihin päästökilometreihin:
Oulu-Helsinki-Barcelona-Helsinki-Oulu 552 kg
Oulu-Helsinki-Tukholma-Helsinki-Oulu 284,68 kg
Helsinki-Amsterdam-Bryssel-Amsterdam-Helsinki 521,88 kg
Oulu-Helsinki-Frankfurt-Lissabon-Frankfurt-Helsinki-Oulu 711,23 kg
Oulu-Tukholma-Pariisi-Kööpenhamina-Oulu 520,54 kg
Oulu-Helsinki-Ateena 380,26 kg
Venetsia-Riika-Helsinki-Oulu 278,01 kg
Oulu-Helsinki-Oulu 145,14 kg
Oulu-Kööpenhamina-Oulu 353,04 kg
Oulu-Helsinki-Lontoo-Riika-Helsinki-Oulu 548,03 kg
Helsinki-Berliini-Helsinki 243,61 kg
Oulu-Helsinki-Oulu 145,14 kg

Listalta puuttuu kaksi matkaa, tai ei varsinaisesti puutu sillä tein kaksi ulkomaanmatkaa ilman lentokonetta: Luulajan ja Pietarin -reissut. Luulajaan päästiin kätevästi yksityisautoilemalla (heh heh), ja Pietarin kohdalla mentiin myös autolla ensin Helsinkiin, ja sieltä sitten laivalla Pietariin. Kaksi kertaa noissa muissa matkoissa kuljettiin Oulu-Helsinki-Oulu -väli muulla pelillä kuin lentokoneella, eka junalla ja sitten taas autolla. Eli vaihtoehtoja on yritetty löytää, joskin erittäin laiskasti. Ja onhan tuolla tietty vielä nuo kaks ylläribonusta, kun oon käyny lentokoneella ihan pelkästään Helsingissä! Toinen oli elokuussa ja toinen on ensi viikolla, joten laskin sen vielä tähän mukaan vaikka onkin työmatka, ja en oo niitä ruukannu laskia. Mutta samapa tuo kun tälle linjalle ollaan lähdetty.

Ja niin, siihen tärkeimpään eli tämän vuoden numeroon: 4683,56 kiloa hiilidioksidipäästöjä! Kyseessä on mun henkilökohtainen ennätys, enkä oo siitä kauhean ylpeä. Oikeasti ajattelin että viime vuoden ennätyslukemiin en tänä vuonna yllä, sillä viime vuonna matkustin kolme kertaa Euroopan ulkopuolelle ja tänä vuonna en oo siellä nokkaani näyttänyt. Mutta niin vaan nuo useat turhat välilaskut tuo lisää kiloja.

Otetaan vertailun vuoksi viime vuosien lukemat: 2011 4266,3 kg, 2010 2204,88 kg sekä 2009 3424,85 kg. Ainoastaan yhtenä vuonna eli 2010 suunta on ollut oikea, mutta tuohon lukemaan en ole laskenu kaikki työmatkoja, toisin kuin tänä vuonna, joten se huijaa vähän.

Mutta palataanta tuohon mun ennätyslukemaan eli melkein 4700 kiloon. Mistä se sitten syntyy? No, toki oon tänä vuonna reissannu enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joten ne mun 11 reissua selittää jo aika paljon. Lisäksi oon edelleen jatkanut kaikkein halvimpien lentojen metsästystä, mikä ei ole todellakaan ilmastoteko sillä ne halvimmat diilit pitää sisällään kaikkein eniten välilaskuja, kuten taas nähdään. Aivan turhia mutkia tuli esimerkiksi lokakuisella Lontoon paluumatkalla kun kierrettiin Riian kautta, samoin myös maaliskuun road tripillä, joka haluttiin ehottomasti aloittaa Brysselistä vaikka siinä ei ollu järjenhiventäkään, sillä meillä oli välilasku parin tunnin ajomatkan päässä Amsterdamissa, missä käytiin joka tapauksessa. Ei siis paljoa oo meikällä pavut päässä toisiinsa kolahdelleet, kun näitä lentoja varasin.

Muutenkin voisin asettaa airbalticilla lentämisen omalta osaltani pannaan, sillä se ei tiedä mitään muuta kuin hurjan määrän lyhyitä lentoja, sillä Oulusta on pakko lentää ensin Helsinkiin ja sieltä taas Riikaan, mistä se reissu oikeastaan vasta alkaa. Turhia lyhyitä lentoja, joita ilman pärjättäisiin aivan mainiosti.

Se on kuitenkin totta, että ens vuonna mulla tulee taas lennettyä hurjia matkoja. Säälittävintä on tietty se, että viimeksi eilen ostin turhan välilaskun sisältävät lennot säästömielessä, kun ei valittu suoraa lentoa Helsingistä New Yorkiin. Mutta niin se vaan tuntuu olevan tärkeimpänä mielessä se rahallinen säästö, enkä todennäköisesti tuu ihan heti siitä linjasta poikkeamaan, joten on siis tehtävä jotain muuta.

Ens vuonna voisinkin tasoittaa tätä mun hurjaa matkustustahtia vähentämällä lihansyöntiä (se kasvisruokapäivä joka toinen päivä tulee paitsi rahallisesti edullisemmaksi, on myös maapallon kannalta parempi valinta!), lihaa ostaessa suosimalla enemmän luomua, siirtymällä yhä enemmän luonnonkosmetiikkaan (en kyllä tiiä miten paljon tämä vaikuttaa maapallon kannalta), jatkamalla autottomalla linjalla, yrittämällä kovasti kulkea Oulusta Helsinkiin muulla kuin lentokoneella ja jatkamalla "panosta laatuun, älä määrään" -ajattelua kaikessa muussa kuluttamisessa, esimerkiksi vaatteissa.

Eipä noilla suuria säästöjä todennäköisesti tehdä, mutta asiaa helpottanee vähän jo se, että meillä kierrätetään melkein kaikki jäte, tässä taloudessa ei ole autoa, ei tupakoitsijoita ja sekä pyykki- että tiskikone pestään ainoastaan täpötäysinä. Lisäksi arvostetaan enemmän hämärää tunnelmavalaistusta kuin sitä, että kaikki valot olis täysillä päällä koko ajan. Pieniä juttuja, mutta toivottavasti ne vähän keventää tuota vajaan 4700 kilon painolastia.

Niin ja pakko vielä lopuksi mainita, kun tuolloin 2009 uhosin suuren numeroni (alle 4000 kiloa) nähtyäni että alan maksamaan lentomaksua kaikista lennoista. No, enpä oo maksanu kertaakaan, että se siitä uhoamisesta.

Haastan kaikki lukijat laskemaan omat päästönsä, esimerkiksi käyttämällä samaa laskuria kuin minä. Paljonko tuli?

Tunnisteet:

6 kommenttia:

14. joulukuuta 2012 klo 11.39 , Blogger Eveliina kirjoitti...

Huuh. Mä matkustin tänä vuonna vain kolme reissua lentäen, joista yksi alkoi edellisvuonna enkä siten laskenut menomatkaa, mutta silti sain kerättyä kiloja 3251,57!! Bisnesluokka kerryttää näköjään puolet enemmän kuin economy :(.

 
14. joulukuuta 2012 klo 12.56 , Blogger Nana kirjoitti...

Toi laskuri jumittaa mulla :(

 
14. joulukuuta 2012 klo 18.43 , Blogger aNNiKa kirjoitti...

Mullakin tulee tänä vuonna jopa 3473,81kg vaikka tuntuu, etten mitenkään kovasti matkustellut. :S

 
14. joulukuuta 2012 klo 23.36 , Blogger Inka kirjoitti...

Huh, sulla on ollut kyllä pitkiä matkoja kun määrällisesti pienellä lentomäärällä tuli noin paljon päästöjä! Aika jännä kyllä että bisneksestä tulee enemmän kiloja, mistähän se johtuu..

 
14. joulukuuta 2012 klo 23.36 , Blogger Inka kirjoitti...

Höh! Mullaki välillä jumitti mutta toimi sitten lopulta!

 
14. joulukuuta 2012 klo 23.38 , Blogger Inka kirjoitti...

Niin niitä vaan kertyy!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu