Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Passi ja hammasharja

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Passi ja hammasharja


Passii ja hammasharja, passii ja hammasharja, harjaa - AA, harjaa -AA! Vai miten se menikään se Tino Singhin 90-luvulla lurittelema laulu? (soipa sitten loppuillan päässä) Mutta joo, nyt on passi pakattu, hammasharjakin sitten aamulla. Pahoittelen tätä valtavan kaunista kuvaa, mutta en keksinyt tähän hätään kuvitukseksi muutakaan. Huomenna toivottavasti saatte ihastella esimerkiksi loungemenoa!

Nyt on matkalaukku pakattu, susupalamatkaeväät ostettu, navigaattori hankittu ja siihen Euroopan kartat päivitetty, myös läppäri täytetty on viihteellä. Eli aiva kypsiä reissuun aletaan jo olla! Mulla on ainoastaan yksi aika suuri ongelma, en nimittäin osaa millään päättää, mitkä kengät otan matkaan. Eilen nimittäin olin äärimmäisen fiksu ja päätin kävellä sisään uudet korkkarini lyhyellä kirjastokäynnillä, ja jo puolessa välissä menomatkaa alko tuntua pahalta. Mulla oli vähän kiire, joten kotiin kenkiä vaihtamaan ei ollu enää mitään asiaa, ja tuloksena tuosta reissusta oli järkyttävän kokoiset rakot kummassakin kantapäässä. Tai no eipä nuo mitään rakkoja ole, kun iho on aivan vereslihalla (olkaa hyvät tästä mielikuvasta). Eli ei tainnu olla meikäläisellä kaikki kynät penaalissa kun päätin viikon reissun kynnyksellä lähtä uusilla kengillä konkoilemaan. Nyt sitten toivotaan, että reissusta selvitään kortisonin ja rakkolaastareiden voimin, vielä kun tosiaan löytäis semmoset kengät, joilla kävely näyttäis edes vähän normaalilta..

Aamulla on mukava herätys joskus neljän jälkeen, joten tässä välissä lienee tarpeellista tsekata vielä viimeiset jutut reissua varten. Palaillaan sitten joko HKI-Vantaalla tai vasta Belgiassa!

Tunnisteet:

2 kommenttia:

7. maaliskuuta 2012 klo 11.13 , Blogger Nella kirjoitti...

Toi kenkäpolitiikka tuntuu vaivaavan aika montaa ihmistä, itselläkin kävi vähän ohrasesti kun lähdin reissuun sailoritennareilla, ku vaihtoehtosesti olisin pysyny paremmin tolpillani esim CATeilla..

Mutta, kunhan pääsee eteenpäin! :D

 
7. maaliskuuta 2012 klo 20.15 , Blogger Inka kirjoitti...

Heh, niinpä! Mää päätin vikana yönä ennen reissua unissani ottaa Timberlandin rengaspohjanilkkurit, enkä oo katunu hetkeäkään. Sopivasti liian isot että ei hankaa, hyvä kävellä pidemmänkin matkaa ja mikä parasta, ei päästä vettä läpi. Kerrankin nappivalinta siis, ehkä pitää tästä lähtien tehä kaikki päätökset unissaan.

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu