Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ihmettelyä Louvressa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Ihmettelyä Louvressa


Ennen reissua tehtiin Sallan kanssa suurpiirteiset päiväsuunnitelmat näistä päivistä, ja tälle päivälle oli luvassa tiivis päivä kaupungilla ja illan suussa oli tarkoitus mennä ihastelemaan maalauksia sofistikoituneesti Louvreen ja sen jälkeen ihastelemaan Eiffelin valoja. Hyvin meni senkin suunnitelman kanssa, sillä aamulla tajuttiin että Louvre menee tänään kiinni jo ennen kuutta! Siinä kiireessä pakattiin kimpsut ja kampsut mukaan, heitettiin takit niskaan ja lähettiin kipittelemään kohti tuota Euroopan kuuluisinta museota.

Tää meidän reissu sattui melko hyvään saumaan, sillä meikäläinen alkaa olla jo aika vanha! 18-25 -vuotiaat EU:n kansalaiset pääsee nimittäin ilmaiseksi sisään museoon, joten tämä ajankohta oli kyllä nappivalinta. Mua jännitti etukäteen vähän, että miten paljon joudutaan jonottamaan sisäänpääsyä kun mennään arkiaamuna, sillä tuo jonottaminen ei välttis oo mun sitä kaikkein lemppareinta puuhaa. No, munkkimisut eivät jonottaneet yhtään! :D

Kun laskeuduttiin lasipyramidin alla olevat liukuportaat, oli edessä varmaan kymmenen eri porttia. Oltiin hetken aikaa vähän hukassa, kunnes vaan suunnattiin lähimmälle portille passit ojossa. Lyhyt kurkistus passiin ja tytöt oli sisällä ja Louvren aarteet edessä!









Ihasteltiin hetken verran Egyptistä varastettuja suuruuksia, kunnes suunnattiin ihmettelemään italialaisten taiteilijoiden teoksia. Let's face it, tälläkin kertaa meillä oli vain yksi päämäärä - se kaikkein kuuluisin. Matkalla määränpäähämme eksyttiin kuitenkin muutamaan otteeseen, mutta se ei noiden suuruuksien keskellä juuri haitannut.



Pikkuruiset Salla ja Inka, Sanka ja Illa, you name it. Pituuseroa on vaivaiset kuusi millimetriä!


Siinä se sitten on!



Kiertelyn jälkeen hengailtiin hetki kasvihuonemaisessa lämmössä, kunnes kivuttiin pyramidin portaat ylös ja takaisin ulos. Vierailu sujui yllättävän mutkattomasti, sillä missään (paitsi sen yhden maalauksen edessä) ei ollut juurikaan ruuhkaa. Nyt Mona Lisa on nähty kaks kertaa, jospa se vähäksi aikaa riittäis.

Tunnisteet: ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu