Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Luksuselämää Frankfurtin lentokentällä

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 10. toukokuuta 2012

Luksuselämää Frankfurtin lentokentällä


Lissaboniin mennessä meillä oli Ainon kanssa viiden tunnin vaihto Frankfurtin kentällä. Ajattelin, että voitaisiin käväistä tutustumassa johonkin lentokentän loungeista vaihdon aikana, kun sitä aikaa oli niin ruhtinaallisesti. Suunnattiin siis ulos porteilta kohti Luxx -loungea, jonne oltiin sovittu tapaaminen loungen managerin kanssa. Kyseessä oli aika kiva lounge, jonne pääsee maksamalla 35 euron sisäänpääsymaksun eikä loungessa oloaikaa ole rajoitettu, mikä on aika hyvä jos vertaa vaikkapa Helsinki-Vantaan almost@home -loungeen, jonne sisäänpääsy maksaa 45 euroa ja maksimiaika loungessa on kolme tuntia.

Sapuskan ja juominkien lisäksi Luxxissa oli vielä mahdollisuus käydä suihkussa, mikä ei oo mitenkään huono juttu kesken matkustuspäivän, jos haluaa vähän virkistäytyä.







Sitten siihen tärkeimpään eli ruokaan. Me oltiin loungessa aamiaisen aikaan, jolloin tarjolla oli saksalaisia makkaroita, valtava kasa erilaisia brötcheneitä, paria eri hedelmää ja muutamaa kakkua ja keksiä. Ei siis mitenkään vedä vertoja Helsinki-Vantaan loungejen tarjonnalle. Viinastarjonta taas oli melko paljon laajempi, ja tarjolla oli jos jonkin sorttista juominkia. Varsinaisesti en ymmärtänyt niiden päälle, joten tyydyin vaan juomaan spriteä lasipullosta pillillä. Sekin kelpasi.






Yks paras juttu tuolla loungessa oli ehdottomasti nuo vessat. Mun mielestä Frankfurtin lentokentän vessat on aivan kamalia, kun siellä on vaan aivan hirveän paljon semmoisia pieniä kahden tai kolmen kopin vessoja, eikä ollenkaan semmoisia valtvia vessakokonaisuuksia mitä lentokentillä yleensä on. Tuntuu että niissä pienissä vessoissa joutuu jonottamaan paljon enemmän..

Loungesta napattiin mukaan vielä saksankieliset hömppälehdet, ja mentiin ihastelemaan lähteviä lentokoneita loppuajaksi. Saatin aika hyvin aikaa kulumaan, sillä otettiin myös kaikki irti loungen ilmaisesta netistä, kun Frankfurtin kentällä ei muuten saa ko puolen tunnin verran maksutonta nettiä.

Tunnisteet: ,

4 kommenttia:

10. toukokuuta 2012 klo 21.40 , Blogger Nana kirjoitti...

Kauankohan tollasessa loungessa saa sitten 'rajattomasti' hengailla? Yön yli asti? Vähänkö ois kätevä: nukkupaikka + suihku + aamupala hehe :D

Nimim. noi nojatuolit näyttää mukavemmilta ku 4263575365 kertaan koetut lentokentän lattiat, vaikka on niissäkin sitä jotain! :)

 
11. toukokuuta 2012 klo 5.51 , Blogger Inka kirjoitti...

:D Olis kyllä tosi kätevä, mutta noi lounget taitaa sulkea ovensa öiden ajaksi, eli taitavat heittää ulos siinä vaiheessa kun alkaa makuupussia kaivaa... Missähän vaiheessa lentokentille hoksataan perustaa semmosia kapselihotelleja kuten Japanissa, ne olis tosi käteviä!

 
11. toukokuuta 2012 klo 8.53 , Blogger Anni kirjoitti...

Kyllä tuosta voisin sen parikymppiä maksaa ihan mielellään, näyttää sen verran mukavalta :)

 
11. toukokuuta 2012 klo 9.53 , Blogger Inka kirjoitti...

Anni niinpä, ainakin pitkillä vaihtoilla vois olla ihan järkevääkin maksaa tommosesta, sillä helposti sitä rahaa lentokentillä kuluu vähän kaikenlaiseen.

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu