Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Koko klaani kartsalla

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Koko klaani kartsalla

Topi, Inka ja Veera

Veera, Jarkko ja Karim

Hoho, eilen meikämimmi oli kartsalla! En käy juuri ikinä baarissa muina vuodenaikoina kuin kesällä, koska oon jo niin vanha ja mukavuudenhaluinen, että mua vaan kyrsii suunnattuomasti aina se yöllinen paluumatka, vaikka asunkin käytännössä keskustassa. Mutta eilinen oli poikkeus, sillä mentiin koko klaanilla keikalle! Messissä olivat siis armaat sisarukseni, mutta myös meidän kaikkien kaverit. Ja sen kunniaksi piti tietysti ottaa salamalla makeita yhteiskuvia, jotka lupasin Veeralle laittaa blogiin, jotta voidaan käydä niitä täältä aina ihastelemassa. Ja kelepaahan noita katella!

Varsinainen syy oli Kings of Moonshine, joka esiintyi illan päätteeksi Nuclear Nightclubissa.


Kyseisen bändin riveissä seisoskeli sekä Veera että Jarkko, joten pakkohan sitä oli mennä kuuntelemaan. Oli jännää, kun en ollut kuullut yhtään biisiä ennen keikkaa, enkä ees ollu varma millasta musaa ne soittaa, mutta onneksi ei tarvinnu pettyä. Jarkolla oli lava hallussa ja biisit oli mahtavia. Karim huuteli kesken keikkaa aivan mielissään, että mietippä sitten kun ollaan kohta jenkeissä. Heh, musa vei siis suoraan jenkkien interstateille, ja oli vähän kantrihtavaa.

Ja saattaa olla, että näille perheen muusikoille saattaa langeta joku esiintymisnakki meidän häissä...

Tunnisteet:

6 kommenttia:

30. maaliskuuta 2013 klo 15.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HAH! hyviä kuvia! oisit laittanu sen TOIsen kuvan :D toivoo VeeraH

 
30. maaliskuuta 2013 klo 15.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

KATOHA PYSTYIN KOMMENTOIMAAN!

 
30. maaliskuuta 2013 klo 15.58 , Blogger Inka kirjoitti...

VAUJEE! Nyt voinki sitte laittaa kaikki anonyymihaistattelut sun piikkiin. :D Ja harkitsin kyllä pitkään sitä toista kuvaa mutta aattelin sitte että parempi olla säikyttelemättä ihimisiä...

 
30. maaliskuuta 2013 klo 18.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo nii voit, mutta pelekästää ne joissa on mun nimi :D

 
30. maaliskuuta 2013 klo 18.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ainii VeeHoo

 
30. maaliskuuta 2013 klo 19.05 , Blogger Inka kirjoitti...

:D Kerro Allille terkkuja!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu