Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kisapäivän värisuora

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Kisapäivän värisuora

Karim ja Pasi aloitti päivän liikesarjoilla, ja tietty kaverukset joutu heti kättelyssä vastakkain!




Huh mikä viikonloppu takana! Torstai ja perjantai meni laihduttaessa - mun piti pudottaa 800 grammaa että pääsin -52 kiloisten sarjaan. HUH! Voin kertoa, että ensikertalaiselle painonpudotus ei ollukaan mikään pikkujuttu. Olin syömättä puolitoista päivää, kävin saunassa enkä juonu viimeisen päivän aikana paria desilitraa enempää, eikä paino tuntunu putoavan sittenkään millään. Illalla oli vielä luvassa synttärit joiden alkupuoliskon kattelin kieli pitkällä vatsa muristen, kun kaverit veteli nassuun jos minkälaista herkkua, kunnes kellon ollessa riittävän paljon kävin mutkan keskustan Scandicilla punnituksessa. Punari näytti vaatteet päällä 52.1, ja se meni läpi. Sen jälkeen syömään ja juomaan, ja voi sitä iloa kun sai kulauttaa lasillisen vettä kurkkuun!

Kisat alkoi lauantaina aikaisin aamulla, ja vielä aikaisemmin meidän piti mennä kisapaikalle vielä talkoohommiin. Mua ei pahemmin jännittänyt, paitsi siinä vaiheessa, kun astelin kehään. Tuon kaltainen jalat spagetiksi vetävä jännitys oli mulle uutta, ja oli aika mielenkiintoista löytää itestä myös se puoli. Toivottavasti ens kisoissa ei jännitä enää niin paljon!

Tuomarit tarkkaili tiukkaan liikesarjoja ja arvosteli niitä sitten useasta eri näkökulmasta
Karim sai blackoutin kesken liikesarjan ja joutui jättämään kesken, ilme kertonee harmistumisen! Oikealla Jani vs. Antti

Karimin unohdus toi Pasille pronssimitalin, ja siitä piti tietenkin iloita! Paitsi tietty Karim (taustalla).
Mun liikesarjat meni ihan oksti siihen asti kunnes jännitys meni liian kovaksi ja kävi samoin kuin Karimille.
Unohduksesta huolimatta tulin kotiin kaulassa pronssimitali liikesarjoista, jes!
Liikesarjojen jälkeen siirryttiin siihen hivenen mielenkiintoisempaan eli otteluun. Karimin piti tulla koutsaamaan mua mutta selvis että meidän ottelut olikin samaan aikaan. No ei se mitään, sain koutsiksi Mikon, jonka kans ollaan taidettu pari kertaa otellakin. Saatiin lämmiteltyä minkä aikana Mikko palautti mut todellisuuteen iskemällä multa piilarin pois silmästä (note to self: back hand up!), ja kun odoteltiin matsin alkua riensi Mikon koutsi paikalle ilmoittamaan, että kaverin pitäisi olla kohta jo kehässä. Onneksi vähän  matkan päässä seisoskeli mun entinen matsinopettaja kymmenen vuoden takaa, joka lopulta toimi mun koutsina!

Matsissa vastaan tuli ekassa erässä koko sarjan voittanut mimmi, ja häviöstä huolimatta mulla jäi erästä tosi hyvä fiilis. Ottelua ei taidettu videoida, joten en ikinä tuu näkemään miten se todellisuudessa meni eli pääsen elämään siinä uskossa, että tarjosin edes vähän vastusta. Ehkä parempi niin! :)

Liikesarjojen jälkeen alkoi matsit, Pasi valmiina kilpailemaan, Karim valmiina koutsaamaan, ja Antti näköjään viihdyttää
-80 pojat, Pasi taisteli tiensä finaaliin ja siellä vastassa oli velipoika, hohhoh!
Naisten matsia, mun ottelusta ei oo kuvia niin tässä vähän fiilistä muiden mimmien matseista.
Matsit tuntu kestävän ikuisuuden, sillä painosarjojen lisäksi käytiin myös avoimet ottelut, mihin osallistu aivan käsittämättömän paljon porukkaa niin miesten kuin naistenki sarjoissa. Tuntu että jotku kaverit kulki tiesonnalla kehästä toisteen ja takaisin ja pärjäs siitä huolimatta, vaikka niissä äijien sarjoissa ei todellakaan matsattu nätisti tai kevyesti.

Matsien jälkeen saatiin pieni tauko, jonka aikana valmistauduttiin illan näytökseen. Meidän seuran näytösryhmä oli valmistellu kuukausitolkulla näytöstä tuonne kisoihin, ja pienestä paniikista ja häsläyksestä huolimatta saatiin aikaan ihan kelpo näytös, joka keräs onneksi myös kehuja!

Illan näytös alkoi massiivisella liikesarjalla, jossa oli sitä volyymiä!
Mun panostus tyttöjen murskaussettiin piti sisällään neljä lautaa, joista yks säilyi ehjänä ja harmittaa edelleen!
Karim matsas tiensä miesten -63 kiloisten finaaliin asti, ja tiukan matsin jälkeen sai hopeaa
Meikä toimi myös esteenä, mikäs sen mukavampaa!

Kisapäivä oli aika mukava, tosin tuttuun tyyliin tosi pitkä ja raskas. Vaikka me molemmat Karimin kanssa mokattiin aika pahasti liikesarjoissa, oli illan päälle kotona värisuora mitaleja ja yks pokaali - Karimin ja Pasin näytösottelu voitti nimittäin kultaa! Muutama juttu jäi harmittaan niin paljon, että voi olla että ens vuonna on pakko käydä korjaamassa ne mokat. Ja tällä kertaa koitan saada vuoden aikana painon niin, ettei tartte paastota!

Sunnuntai menikin sitten tuomaroidessa.

Loppuun vielä koko päivän paras kuva! :D :D Naurettiin tälle kisapäivän jälkeen väsyksissä ääneen varmaan puoli tuntia! :D

Näytös päättyi tiilimurskaussettiin, tuo valkoinen kasa maassa on Karim, joka murskasi neljä tiiltä kyynärpäällään :D :D
Näytöskuvat: Mikko Sortti

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu