Matkalaukku karkuteillä
Soitin juuri Oulun lentokentän asiakaspalveluun ja sain kuulla, että en millään voi saada (kaikella todennäköisyydellä) Pariisissa kadonnutta matkalaukkuani kotiin ennen huomista reissua. Ei tuolla itse laukulla niin väliä, mutta huomenna starttaa reili ja matkalaukussani on kaikkien henkilökohtaisten kamojeni lisäksi kamerani laturi, jota ilman reissusta ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään (valokuvaan työni puolesta reissuilla, ja reili tulee olemaan osaksi myös työmatka).
Tänään edessä on siis laturin metsästystä, ja samalla pitäisi hankkia ainakin kaikki välttämättömimmät kosmetiikkatarvikkeet ja muutama vaatekappale, jotka on matkalaukun sisällä eli myös hukuksissa. Kaikelle muulle on oikeastaan aivan sama kunhan se laturi löytyy, joten pitäkää peukkuja pystyssä!
Edessä on yllämainittujen asioiden lisäksi aivan äärimmäisen kiireinen työpäivä, jonka lomassa pääsen myös soittelemaan SASin asiakaspalveluun korvauksien toivossa. Toivottavasti tästä tulee silti hyvä päivä!
Tunnisteet: kamat
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Antaa tulla!
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu